Nyt on eka työ- ja päiväkotiviikko jo yli puolenvälin, ja aika hyvin on mennyt. Töissä on ollut ihan mukava olla. On niin ihana nähdä kaikkia kollegoita pitkästä aikaa. Heidän kanssaan sitä juttua nimittäin riittää... niistä vaatteista, ja tietysti kaikesta muustakin. :)
Mutta kyllä minulla on myös ollut kova ikävä poikaa, varsinkin iltapäivällä, kun tiedän, että kohta saa lähteä häntä hakemaan. Onneksi saan olla perjantaisin kotona. Ne päivät ovatkin sitten meidän omaa yhteistä aikaa. Kerron myöhemmin vielä lisää, miten pojan päiväkodin aloitus on mennyt.
Iltapäivällä oli aika lämmin kun tulimme kotiin ja poika innostui leikkimään saippuakuplien kanssa. En malttanut edes lähteä postissa käymään, vaikka tiesin, että siellä minua odotti muutama ihana paketti. Istuskelin vaan terassilla ja pelleilin pojan kanssa. On se vaan niin mukava puhallella niitä kuplia niin, että ne plätsähtävät äitiä päin. ;)
Illalla sain sitten pakettinikin kun mies tuli postin kautta kotiin. Sieltä saapui joitain Mini Rodinin talviuutuuksia, jotka ilmestyivät viime viikolla (tänne). Näitä on odoteltu! Laitan uusista Mini Rodini ostoksistani lisää kuvia myöhemmin, mutta pienen pieni vinkki löytyy viimeisestä kuvasta... ;)
Vielä yksi päivä ja sitten minä ja Eppunen aloitamme viikonlopun vieton.
Mukavaa torstaita kaikille! :)
Näyttääpäs takki kuvaamanasi oikein kivalta! Mainoskuvissa ei sytyttänyt laisinkaan. Ja oikein on Eppusen näköinen! Odotan innolla kuvia myös muista ostoksista.
VastaaPoistaHei, juuri sanoin eilen kaverilleni että tuo on livenä kivempi kuin kuvissa. Värit ovat jotenkin syvemmät. mutta vähän mua jännittää miten tollainen villakangas toimii käytössä.. :)
PoistaKoitan ottaa lisää kuvia viikonloppuna. :)
Meille tulee kanssa tuo takki, innolla jo odottelen! Tilasin sen Jenniltä jolle ei tuota takkia muuten tule mutta tilasi mulle yhden. Loistavaa palvelua! ;)
VastaaPoistaJa hyvä että töihinpaluu on alkanut hyvin, eka viikko voi olla vaikea kun on ollut pitkään kotona. Ja pian se ikäväkin unohtuu. Tai siis ei unohdu mutta vähenee eikä ole niin kiire hakemaan toista hoidosta (ensi viikolla jo kerkeät postissakin käymään ensin ;D).
No sepäs oli mukavaa!:)
PoistaSe on muuten jännä juttu kun se ikävä aina iskee vähän ennen kotiin lähtöä ja sitten on kamala kiire hakemaan poika pois.:) Toivottavasti tää ikävä silti vähän helpottaa ajan kanssa.
AIVAN IHANA TAKKI ja KUVAT!!!
VastaaPoistaKiitos :))))) Suosittelen ruututakkia muillekin!:)
Poistaäää en jaksa odottaa et meidän takki saapuuu!! ihana!! ja tsemppiä vikaan työpäivään, nauttikaahan huomenna yhtiaestä vapaasta<3
VastaaPoistaKiitos, huomenna me vaan laiskotellaan E:n kanssa.:)
PoistaPian sä ne saat!;)
Ihanat kuva Eppusesta!
VastaaPoistaKiitos!:) <3
PoistaIhastuttavat kuvat ja takki! Ja ihanaa, että vielä on näitä hieman lämpöisempiäkin päiviä!
VastaaPoistaKiitos, kiitos!:) Juu, nyt ei kyllä ole tuolle takille vielä käyttöä vähään aikaan.. :D
PoistaOi, tuo ruututakki on kyllä ihana! ...ja saippuakuplat ihan suosikki meilläkin, meillä on aina kylpyhuoneessa pullo odottamassa ja siellä niitä puhallellaan, kun poika kylvyssä. :)
VastaaPoistaps.oon laittanut sulle pari sähköpostia koskien farkku-asiaa...
Hei!!!:)))) Oon saanut ne mutta en ole vielä ehtinyt vielä sovittamaan niitä milempia 80/86! :-) Mutta koitan katsoa ne nyt vk.loppuna tai huomenna kun olen kotona ja laiitan sitten meiliä. 2Y koko vielä käytössä mutta muistan kyllä sut kun ne on pienet!;-)
Poista