6.7.2012

Lentokoneita museossa

Vrrrrruuuum! Vein eilen erään pienen lentokonefanin aivan Helsinki-Vantaan lähellä sijaitsevaan Suomen Ilmailumuseoon. Sain vinkin tästä paikasta Onnenpäivät blogin Sirkulta edellisen lentokonebongaus -postaukseni yhteydessä, ja päätin, että tuonne Eppunen pitää joskus viedä. Nyt oli sopiva hetki mennä ihmettelemään museokoneita ja huristelimmekin aamupäivällä Ilmailumuseoon, joka muuten sijaitsee ihan Helsinki-Vantaan lentoaseman vieressä.
Ajattelin, että tällaisena hellepäivänä museossa tuskin on muita vierailijoita, mutta olin väärässä. Ei siellä nyt suoranaista tungosta ollut, mutta emme me myöskään ainoita kävijöitä olleet. Museossa oli myös muita lapsia sekä useampia ulkomaalaisia turisteja koneita ihmettelemässä. Lentokoneet kiinnostavat selvästikin, myös helteellä.
Eppunen innostui museossa isoista lentokoneista, mutta silti eniten kiinnostivat pienet vitriineissä olevat koneet sekä pienoismallit lentokentistä. Yhdessä hallissa oli myös yksi jättimäinen matkustajakone, jonka sisään sai kiivetä. Tuo kone oli ollut käytössä vuosina 1958-1980, ja sisältä se oli hyvinkin karu jos verrataan nykyaikaisiin koneisiin. Eppua pelotti hämärä kone niin, että hän tyytyi kurkistamaan sinne vaan ovelta, ja kiiruhti pian rappuset alas. Näimme myös mahtavan joukon ikivanhoja pienkoneita, joiden kyytiin ei ainakaan minua saisi mistään hinnasta. Museossa oli myös muita ilma-aluksia kuten kuumailmapalloja sekä moottoreita, potkureita ja muita ilmailuun liittyviä esineitä. Myös lentokenttään liittyviä juttuja oli esillä yhdessä hallissa, ja siellä pääsi tutustumaan mm. turvatarkastukseen sekä lennonjohtotorniin. Ulkona oli myös joitain isoja koneita sekä jättimäinen helikopteri, jota tietysti pällistelimme tovin jos toisenkin.
Museossa on myös lentosimulaattoreita, jotka ovat käytössä ennakkovarauksesta, ja niihin liittyen museossa järjestetään jonkinlaisia elämyspaketteja. Tässäpä muuten hyvä polttari-idea jollekin. ;)
Epun mielestä yksi hauskin juttu oli varmastikin museokauppa, josta poika sai valita itselleen muistoksi yhden lentokoneen. Ulos lähdettäessä poika olikin niin iloinen, että halusi vielä jäädä istuskelemaan uuden lentokoneensa kanssa museon edustalle.

Lisätietoa ilmailumuseosta löytyy täältä.











Eppusen vaatteet:
Cap: Polarn O. Pyret / t-shirt: Mini Rodini  / shorts: Zara / shoes: Camper kids.

10 kommenttia:

  1. Voi, ei olisi pitänyt poika sylissä lukea sillä vaikuttaa pojan unelmapaikalta! Kovasti yrittää käskyttää, että tinne on mentävä :) Itse asiassa joskus olen kyllä tuossa pihalla vanhimman lapsen kanssa käynytkin, mutta enpäs muista miksei käyty sisällä asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli hyvä paikka pienellekin lentsikkafanille. ;) Tuossa pihallahan on kans nähtävää kun siinä on niitä isoja koneita.:)))

      Poista
  2. Hienoja kuvia! Eppu on niin onnellisen näköinen uuden lentskarinsa kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä E. suorastaan hehkuu onnesta tossa kuvassa kun sai tuon lennokkinsa :-D Hihii! :D

      Poista
  3. Onpa kiva paikka, tuonne täytyy joskus mennä käymään! :) Ihanat nuo Eppusen sandaalit, harmittaa nyt etten samanlaisia/samantyyppisiä meille täksi kesäksi hankkinut...ensi kesänä sitten, nyt ei pysty kun täytyy lakkoilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suosittelen käymään joskus!:)
      Ja noita sandaaleita suosittelen myös. Ovat ihan huiput kesäkengät!

      Poista
    2. Meiltä löytyy juurikin samat ihanat sandaalit! Ovat olleet loistokengät 1-vuotiaalla pikkumiehellä. Suosittelen siis minäkin.

      Poista
    3. Nämä ovat myös pikkumiehen omat suosikit ja haluaa laittaa ne aina jalkaan, joten uskon että ovat myös mukavat kesäkengät. :)

      Poista
  4. Tuo on ihana paikka kyllä, munkin poika tykkäs. Meidän kesälistalla on vielä Rautatiemuseo, joka sijaitsee Hyvinkäällä, tykkääkö Eppu junista?

    t.L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hyvä paikka pikkupojille!:)
      Ja kysy vaan kuinka paljon!;)Eppunen tykkää tosi paljon myös junista. Kiitos siis sinulle hyvästä vinkistä! Luulen, että meidän pitää kans joskus käydä rautatiemuseossa, ei se Hyvinkää nimittäin kovin kaukana ole jos autolla menee, ja siitä tulee muutenkin aina välillä ajettua ohi.:)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)