Ystäväni karvakorva

Sain muutamalta lukijalta pyynnön kertoa siitä miten meillä sujuu elämä pienen lapsen ja kahden koiran kanssa. Kirjoitettavaa tästä aiheesta olisi vaikka kuinka paljon, mutta päätin nyt kirjoittaa jonkinlaisen kertomuksen. Jos et pidä koirista tai koirajutuista, voit hypätä tämän tekstin ohi, tai jos et jaksa lukea, hyppää suoraan kuviin. Koirista nimittäin riittää kerrottavaa. :)

Minä olen elänyt koiran tai oikeastaan koirien kanssa melkein koko elämäni, 5-vuotiaasta lähtien. Isäni hankki minulle "oman" koiran kaveriksi kesken pahimman prinsessakauden, ja koira sai nimeksi Ruusu, prinsessa Ruususen mukaan. Yhteiselämä Ruusun kanssa sujui hyvässä yhteisymmärryksessä ja yleensä Ruusu kulki perässäni jakaen tietämättäni osan ruuistani, kun vaikka kuljin voileipä kädessä kotona.

Ruusun jälkeen meille muutti naapurista Purkka. Purkka eli kanssamme lähes 13-vuotta ja tuli rakkaaksi myös nykyiselle miehelleni. Ja lisää koiria piti saada.

Tällä hetkellä meillä on kaksi koiraa. Kaksi senkin takia, että olen harrastanut ja kisannut koirien kanssa ennen Eppusen syntymää hyvinkin aktiivisesti. Koirien kanssa touhuaminen on myös mukavasti tasapainottanut hektistä työtä ja nollannut aikana ajatukset "hyllylle". Lapsen tulo tosin muuttaa elämänrytmiä, ja aktiivinen koulutus ja kisat ovat tällä hetkellä jäissä. Tosin toivon, että vielä pääsemme starttaamaan joissain kisoissa.

Koirat ovat minulle "maailman tärkeimpiä" ja kun raskausaikana on paljon erilaisia pelkoja, omani oli se, että mitä jos lapseni onkin allerginen koirille. Pelkkä ajatus koirista luopumisesta tuntui todella ahdistavalta. Onneksi useat ystäväni rauhoittelivat minua sillä, että mitä suuremmalla todennäköisyydellä kahden koiran kanssa kasvava lapsi ei saa koira-allergiaa, ja ainakin nyt näyttää hyvältä sen suhteen. Poika saa "päivittäiset" bakteeriannoksensa kotoa. ;)

Huomasin pienen muutoksen koirien käytöksessä jo raskausaikana. Erityisesti toinen koirista, nuorempi, joka on muutenkin ollut aina enemmän perääni, alkoi todella vahtia jokaista liikettäni. Se asettui aina nukkumaan pää ison raskausmahani päälle, ja seurasi minua kotona kuin hai laivaa.

Jo synnärillä minulla oli kova ikävä ystäväni luona hoidossa olleita koiria. Nyt jälkeenpäin ajateltuna koiraparat taisivat olla vauvan tultua kotiin aika stressaantuneita uudesta äänekkäästä perheenjäsenestä, ja varsinkin toinen koiramme reagoi vahvasti vauvan itkuun. Se oli usein aika hädissään, että vauvalla on joku pahasti hätänä kun se itkee, ja joskus tämä koira jopa komensi meitä vanhempia vauvan luo. Näin siis toimi vanhempi koiramme, joka on selkeästi pehmeämpi ja herkempi koirista.

Alun jälkeen tilanne selvästi rauhoittui, ja kun Eppunen ei viihtynyt yhdessäkään sitterissä tai säkkituolissa, vaan makoili mieluiten viltin päällä lattialla, viereen kylkimyyryyn asettui usein kaksi hyvin tarkkaa vauvanvahtia.

Joku joskus kysyi minulta, mitä sitten teen jos koirat yhtäkkiä "sekoavat" ja hyökkäävät vauvan kimppuun. En osaa tätä selittää, mutta TIEDÄN, että näin ei tule käymään. Eikä niin siis käynytkään. Tunnen vain molemmat koirat niin hyvin, ehkä juuri koirien kanssa aktiivisesti vietettyjen "miljoonien" tuntien takia, että näin ei vain tule tapahtumaan. Tätä on hyvin vaikea sen paremmin avata, ja se saattaa jostakin ihmisestä kuulostaa hyvin oudolta. Mutta luulen, että ainakin muut koiraihmiset ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Pojan ja koirien suhde on tähän päivään asti ollut välillä kuin yksipuolinen rakkaus. Poika pitää koirista ehkä vähän enemmän kuin koirat pojasta. Tietysti ne vahtivat poikaa hyvin tarkkaan, mutta pojan rakkaudenosoitukset ovat koirista välillä hieman rajuja. Erityisesti 1-vuotis syntymäpäivän aikoihin poika yritti nyppiä koiria parroista, korvista ja karvoista. Tietenkin se on meidän vanhempien vastuulla vahtia, että poika ei kiusaa eikä häiritse koiria, ja että tällaisia tilanteita ei vaan pääse syntymään. Ennakointi on tässä kohtaa kova sana. Tämä vaihe meni kuitenkin hyvin nopeasti ohi. Koirat ovat saaneet olla siis hyvin rauhassa, mutta nyt puolentoista vuoden tietämillä poika on selkeästi alkanut osoittaa suurta rakkautta koiria kohtaan. Paitsi, että koirat eivät ole ihan aina niin innoissaan pojan haleista ja suukoista. 

Tässä kohtaa kahden koiran täysin erilainen luonne on tullut minulle itselleni hyvin esiin. Vanhempi koirista, joka on ns. pehmeämpi ja paljon herkempi (näin siis myös luonnetestin mukaan), väistää usein poikaa, mutta ei siedä epäreilua käytöstä pojan puolelta, vaan varoittaa tarpeen tullen. Tiedän, että on paljon ihmisiä, joiden mielestä koira ei saisi edes murahtaa lapselle, mutta itse olen sitä mieltä, että on parempi etä koira ensin varoittaa, kuin että kävisi vaikka kiinni varoittamatta. Mutta tässäkin kuulutan vanhempien vastuuta, että epämielyttäviä tilanteita ei vaan saisi päästää syntymään.

Toinen koira taas, joka on selvästi vanhempaa koiraa kovempi, ei väistä vaikka poika "lysähtäisi" sen kaulaan halaamaan ja suukkottelemaan sitä. Ei se varmaankaan innostu näin rajuista rakkaudenosoituksista, mutta on lapsen kanssa luotettava kuin kallio. Joskus se saattaa murahtaa, jos jää pahasti jo samanpainoisen pojan  alle, mutta välillä myös tykkää pötkötellä pojan kainalossa sohvalla.  Mutta selkeästi tämäkin koira "salaa" rakastaa poikaa, koska se on alkanut antamaan suukkoja pojalle, jos poika on vaikka halannut tai antanut suukon koiran nenään.

Koirista on myös paljon hyötyä.  Molemmat koirat on opetettu nostamaan ja  tuomaan tavaroita, ja meidän vanhempien ei ole koskaan tarvinnut lähteä "nosta tavara" leikkiin lapsen kanssa. Aina jos Eppunen heittää tai tiputtaa jotain maahan, jompikumpi koirista noukkii sen, ja tuo tavaran minulle tai miehelleni. Paitsi jos se on ruokaa. ;) Eppu paran oli aluksi hyvin vaikea ymmärtää sitä, että jos hän ojentaa vaikka leipäpalan koiralle, koira ei sitä palauta. Muutaman kerran poikaparka purskahti itkuun kun koira söi hänen ojentamansa herkun. Kuinka ollakkaan! ;-D

Nykyään Eppu on kyllä oppinut, että ruoka katoaa koiran suuhun, mutta valitettavasti sitä käytetään hyvin härskisti jo hyväksikin, sillä kaikki paha ruoka annetaan koirille alta aikayksikön. Eppunen on oppinut ojentamaan "pahat" jutut hyvin huomaamattomasti pöydän alla odottavalle kaverille. Tämä ei tietenkään miellytä meitä vanhempia.

"Luovu suosiolla siitä naksusta!"

Epulle on myös tullut omituinen tapa syödessään esimerkiksi leipää, ja hän melkein aina murtaa siitä pienen palan herkkupalaksi vanhemmalle koiralle, joka muuten nykyään päivystääkin aina pojan syöttötuolin vieressä. Tästä ruoan heittelystä koirille on ollut myös hieman harmia, koska poika ei aina ole tajunnut, että esimerkiksi ravintolassa siellä lattialla ei ole sitä koiraa "siivoamassa" ruoan tähteitä. Nykyään kuitenkin ulkona syöminen sujuu jo paremmin ilman lentäviä ruoantähteitä.

Eppunen rakastaa myös kaikkia muita koiria. Naapurin pieni Heeler on Epun hyvä ystävä, ja tämä pikku koira "antaa suukon" pojan nenään joka kerta kun he kohtaavat. Kerran kun naapuri ja koira eivät nähneet meitä pihalla, vaan kulkivat ohi hieman kauempaa, Eppuselle tuli kauhea hätä ja pettynyt itku, kun hänen ystävänsä menikin menojaan. Tästä pojan koirarakkaudesta on myös hieman harmia, koska luultavasti meidän pitää opetella seuraavat 10 vuotta sitä, että jokaista vastaantulevaa koiraa ei saakkaan mennä silittämään, ja että kaikki koirat eivät pidä lapsista. Tällä hetkellä pieni poika ei sitä ymmärrä, ja se vaatiikiin vanhemmilta tarkkuutta, että lapsi ei menisi itsekseen lähmimään jokaista näkemäänsä koiraa.

Joskus koirien ja lapsen kanssa on myös hieman työlästä. Kun kaikki kolme ovat hyvin vilkasta sorttia, on meno välillä sisällä kuin sirkuksessa. Nyt varsinkin kun Eppunen on alkanut leikkiä palloleikkejä koirien kanssa, olohuoneessa sinkoilevat ympäriinsä poika sekä kaksi karvapalloa, kaikki pallon perässä. Välillä Eppunen sekä toinen koiristamme menevät yhdessä sohvan alle hakemaan palloa, jolloin toinen jää kiinni sohvanreunaan mahastaan ja toinen päästään. Tällaisina hetkinä en aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Myös mieheni monet pitkät työmatkat ovat minulle välillä hankalia ja raskaita, koska esimerkiksi koirien lenkittäminen monta kertaa päivässä yhdessä lapsen kanssa kovalla pakkasella on aika kurjaa. Pulkan tai rattaiden ja kahden vilkkaan koiran kanssa liikkuminen ei ole aina pelkkää herkkua, ja kun sitä harrastaa muutaman viikon monta kertaa päivässä, alkaa jossain vaiheessa hieman kypsyttää. Ainakin minua. Toisaalta taas kun mies on poissa, minusta on mukavaa, että koirat ovat seurana vahtimassa taloa, ja hälyyttävät hyvin herkästi jos kukaan liikkuu lähimaillakaan. Tällöin niistä on myös turvaa ja tietysti myös seuraa.

Joskus myös meidän sängyssä on hyvin ahdasta, mutta sopu sijaa antaa. Eppunen tykkää tulla yöllä herättyään meidän väliin nukkumaan, ja kun jalkopäässä nukkuu vielä kaksi karvaista kaveria, on aamuisin herätessä hyvin tiivis tunnelma. Joskus kun olen valvonut vaikka blogin parissa myöhempään kuin muu perhe, olen saanut oikein kunnolla tehdä työtä, että mahtuisin omalle paikalleni nukkumaan. Tällöin rivissä ovat olleet päät tyynyllä pikkumies, mieheni ja kaksi kuorsaavaa koiraa. ;-D

Koirapalstat ovat täynnä erilaisten ihmisten erilaisia mielipiteitä miten koirien ja lasten kanssa tulisi toimia. Usein myös aktiiviset koiraharrastajat tykkäävät kertoa omat mielipiteensä hyvinkin kärkkääseen tapaan. Itse yritän pysyä poissa näiltä vänkäämispalstoilta, koska tuskin mihinkään asiaan on olemassa mitään yhtä oikeaa vastausta. Siksi haluankin sanoa, että nämä kertomani tarinat ovat vain yksi tapa elää koirien ja lapsen kanssa. Meillä on kaikki mennyt hyvin ja helposti, kiitos myös hyvien koirien. Jossain toisessa perheessä voidaan sitten toimia ihan erilailla ja olla täysin eri mieltä monestakin asiasta.

Minulla olisi vielä vaikka kuinka paljon kerrottavaa, millaista elämä on koirien ja pienen lapsen kanssa, mutta tässä joitain juttuja, jotka tulivat mieleeni. Varmasti paljon tärkeitä asioita jäi nyt mainitsematta, mutta tässä hieman kertomusta siitä, miten meillä lapsen ja koiran suhde toimii. Tai mielummin sanoisin ystävyys. Olen onnellinen, että kaikki rakkaat "lapseni", niin poika kuin nuo karvaiset kaveritkin, ovat tulleet hyvin toimeen keskenään ja siltä osin olen voinut huokaista helpotuksesta. Varmasti edessä on vielä paljon haasteita, erilaisia tilanteita, iloja ja suruja, mutta menemme päivä kerrallaan eteenpäin yhdessä laumana. 

P.S. Huomasin, että monta uutta lukijaa on tullut mukaan! :) Tervetuloa!

"Piirrettyjä on paljon mukavampi katsoa kaverin kanssa! Ja me muuten molemmat halutaan istua just tässä!"