3.2.2012

Välikausihaalari ja muuta höpinää =)

Tästä aiheesta minun on pitänyt postata jo usemman kerran, mutta aina on tullut eteen jotain "tärkeämpää" asiaa. :) Aiheena on siis välikausihaalari. 
Kunnon hamsterina olin hamstrannut Eppuselle jo hyvissä ajoin Ticketin vk-haalarin kevättä ajatellen. Mutta nyt kun kaivoin tuon haalarin esiin, totesin, että kun pikkumies on mallia hoikka (ja pitkäjalkainen), hän olisi hyvin mahtunut pyörimään vaikka tuon Uffo-puvun toisessa puntissa. Niinpä tämä loistava löytö lähtikin sitten kiertoon ja aloin halajamaan hyväksi todetun Polarn O. Pyretin välikausihaalarin perään. Tykkäsin tosi paljon Popin tämän kevään mustasta mallista (tästä), jossa oli värilliset vetoketjut tehosteena. Musta väri kyllä tuntui hieman tummalta kevääksi, mutta toisaalta tuon haalarin kanssa voisi yhdistää sitten minkä värisiä asusteita tahansa. Kävin jo useampaan otteeseen kyselemässä Riikan blogin Riikalta, mahtaakohan tuota mustaa haalaria saada koossa 92cm. Harmikseni jouduin toteamaan, että kyseistä haalaria ei saa kuin koosta 98cm lähtien, ja kun kävin katsomassa sitä myymälässä, huomasin heti, että se on kyllä vielä aivan liian iso Epulle tänä keväänä. Toinen vaihtoehto, mitä olin miettinyt, oli Popin punainen välikausihaalari. Ystäväni pojalla oli nimittäin sellainen syksyllä ja tykkäsin punaisesta väristä tosi paljon. 
Kävin siis Polarn O. Pyretin liikkeessä tutkailemassa mustan haalarin kokopolitiikkaa, kun ystävällinen myyjä tuli apuun. Pienempiä haalareita ei ollut tuolloin vielä saapunut ko. myymälään, mutta myyjä kertoi, että alerekissä oli vielä jäljellä joitain alennushaalareita. Sanoin, että minulle kyllä kävisi myös sininen tai punainen haalari. Sininenhän meillä oli syksyllä, ja sekin oli tosi hyvä väri. Selasin alehaalarit nopeasti läpi, ja huomasin, että punaisia haalareita ei ollut kuin pari jäljellä. Kysyin sitten olisiko kokoa 92cm punaisessa missään muussa liikkeessä enää saataavilla. Samalla nappasin yhden haalarin käteeni ja katsoin tarkemmin kokolappua. Ilmeisesti näössäni on jotain vikaa, koska juuri tuo kyseinen haalari olikin kokoa 92cm. Oi, mikä onni! Ja niinpä tuosta alerekistä löytyi sitten meille ihana kirkas punainen välikausihaalari kevääksi. Kyseessä on vielä tuo syksyn malli, jossa on irrotettava fleecevuori mukana, joten haalarin saa jo hieman aikaisemmin käyttöön. Haalarin lisäksi mukaan lähti iso kasa alesukkia. 
En tiedä, muistaako kukaan kun Tunnustuksia postauksessa paljastin, kuinka huono olen käyttämään sukkia, ja niitä ei minulta edes löydy kovin montaa hauskannäköistä paria, jollei lasketa noloja H&M:lta ostettuja Hello Kitty sukkia vuodelta hakku ja lapio. Niinpä tämä epätoivoinen ja sukaton äiti nappasi myös itselleen ihan kokeeksi muutamat lasten alesukat koossa 37-39. Ja ovat ne hyviä sukkia! Nytpä on sitten itsekin testattu lasten kukertavan kellertäviä Pop -sukkia. Suosittelen muillekin sukattomille! ;) 
Tässäpä nyt siis kuva uudesta ihanan punaisesta haalarista.


P.S. Lisäksi alla on muutamia räpsyjä lunta lapioivasta pikkukarhusta. Pieni lumilapio on ollut varsinainen hitti. Siitä on tullut pojalle niin rakas, että lapio on ollut meillä mukana monessa menossa, kuten kauppa- ja postireissuilla. Mielummin annan pojan pitää rakkaan lapionsa, kuin kuuntelen sitä huutoa, minkä lapiosta irtautuminen aiheuttaa. Lepsu mamma, mutta minkäs teet! ;)


LISÄYS: Tässä 92cm haalarin mittoja, joita kyseltiin:
 - FULL LENGHT fr. shoulder highest point to hem / KOKO PITUUS olan korkeimmasta kohdasta lahkeen suulle: 79,5cm
 - 1/2 chest / puolikas rinnan leveys: 38cm
 - sleeve lenght/ hihan kokopituus 38cm  HUOM! raglan sleeve/ kyseessä raglan hiha, eli mitattu olan kork. kohdasta hihan suulle.
 - lenght fr. SHP to crotch / pituus olan korkeimmasta kohdasta haaraan (hieman vinosti     mitattuna) n.56cm
 HUOM! Ja koska haalarissa irrotettava fleece vuori, kannattaa ottaa huomioon se mitoissa, vie tilaa sisältä. Tästä eräs lukija vinkkakin vielä kommenteissa.


Yritin ottaa sovituskuvat haalarista, mutta malli ei ollut tänään suotuisa, joten palaan vielä asiaan joskus myöhemmin, niin näette vielä päällä tämän haalarin. :)




Uusi haalari ja "TÖJÖ", Epun kaveri ;-)




32 kommenttia:

  1. Ihana tuo punainen haalari! Sopii kyllä todella hyvin myös pojalle. Mäkin meinaan tästä lähin pitäytyä Po.p:issa ja Ticketissä, en edes vilkaise Racooniin päin.

    Tehtiin ystävän kanssa reklamaatiot siitä samaisesta haalarista joka teilläkin oli ja saimme todella erilaiset korvaukset. Kun kyselin miksi ystävälleni luvattiin paremmat korvaukset samasta viasta, maahantuoja totesi vain että kaikki reklamaatiot käsitellään tapauskohtaisesti?!?!?! Mä en ymmärrä miten meidän haalarin hupun irtoilu eroaa toisen samanlaisen haalarin hupun irtoilusta. :) No, onpahan yksi merkki vähemmän katsastettavaa kun mietin lasteni (ulko)vaatteita.

    VastaaPoista
  2. emmi: Kiitos, mä tykkään tosi paljon punaisesta ja meillä sitä onkin aika paljon :D Ticketin laadusta mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, malli vaan ei ollut meille sopiva. Kaverin pojalla oli Ticketin talvihaalari, ja se oli tosi hyvännäköinen päällä.
    Meilläkin tämä oli viimeinen CC/Racoon -merkkinen haalari, tää kerta riitti. Sain kyllä koko rahan takaisin haalarista, mutta reklamoin suoraan haalarin myyjälle. Teitkö rekliksen maahantuojalle vai kauppiaalle? Kaikkeen ei tarvitse suostua, ja jos tuo jää harmittamaan, kannattaa kysäistä asiasta vielä vaikka kuluttajaneuvonnasta http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/kuluttajaneuvoja/

    VastaaPoista
  3. Eppusen kaapissa on kyllä aina niin raikasta! Tykkään ♥
    Ja jeps, olen jo useamman vuoden pitäytynyt tiksussa ja popissa päiväkotiulkovaatetuksen suhteen -joka on se vaativin :)

    Voin myös suositella Pisara-merkkisiä kuriksia. Ihan meieletön kesto. Ostin Kärkkäiseltä vaaleanpunaiset joskus 3 kautta sitten ehkä ja edelleen ehjät!, hintaa oli haalarimallin kuriksilla 6,90 (vrt. esim Rukkan n. 20 e)... nyt on muuten hakusessa uudet koossa 122 cm, saa vinkata jos osuu silmään ;)

    VastaaPoista
  4. Ainiin, nuo Popin sukat ovat todella kestäviä ja hyviä. Olen aikonaan ostanut niitä pojalle mutta nyt kun meillä on sama koko, käytämme samoja sukkia ja tykkään kyllä ;)

    VastaaPoista
  5. joo mä käytän myös noita lasten sukkia ja Popin sukat parhaita!

    Ja hieno toi punainen väri ja meilläkin ollut Popin punainen haalari käytössä kummallakin lapsella. Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  6. anana: Kiitos ♥♥♥ Mä luulen, että nämä Popin ulkoilut on meijän juttu. Jännityksellä odotan, millainen on ensi talveksi hankittu MR-haalari.
    Kiitos kuris-vinkistä, meilläkin kohta kuriksien hankinta edessä. =)
    Noista Popin sukista; ovat todella ihanat jalassa, ja nyt Epulle ostinkin noita sukkia ilman "jarruja", kun jarrusukkia meiltä löytyy paljon. Todella laadukkaan oloisia sukkia!:)

    VastaaPoista
  7. Riikka: Ihana kun löytyy muitakin, jotka ovat vierailleet lasten sukkalaarilla :) Ja kiitos itsellesi avusta ton haalariasian kanssa.=)

    VastaaPoista
  8. Minkäs kokoinen Eppunen onkaan? mie kun en pääse popin liikkeeseen sovittelemaan ja pitäisi uusi haalari Kuuttiselle kevääksi ostella. Tai itseasiassa tarvittais jo lopputalveen niin tuo fleesellinen olisi kai hyvä siihen tarkoitukseen? Olin ajatellut 92 kokosta ja Kuutti on nyt 86-88cm. Jotenkin tuntuu että 98 olisi liian iso käytettäväksi lopputalvesta jos poika ei edes sitä 90cm ole...

    VastaaPoista
  9. Ensin reklamoin myyjälle, joka oli sitä mieltä että huppuvikoja ei korvata, sitten maahantuojalle joka lupasi jälleenmyyjän palauttavan 30% ostohinnasta. Harmittaa kyllä jälleenmyyjienkin puolesta kun saavat kuulemma kokoajan erilaista ohjeistusta reklamaatioiden suhteen.. Kyllä harmitti sinä päivänä kun viestejä vaihtelin maahantuojan kanssa, mutta se nyt on vaan yks haalari ja en jaksa sen takia yöuniani menettää.. Parempi vaan pysyä poissa kyseisen merkin läheltä jatkossa.

    VastaaPoista
  10. Meillä oli kanssa nuoremmalla pojalla viime keväänä käytössä punainen haalari, tosin Ticketin, mutta punainen silti! Tykkään kovasti punaisesta väristä pojalla =) Oliko noita haalareita yhtään jäljellä isompia kokoja, esim 98-110?

    VastaaPoista
  11. Heidi: Mä en itseasiassa tiedä vielä Epun pituutta kun tuo 1,5v. neuvola-aika meni aika pitkälle, mutta Eppu käyttää housuissa (ja osassa yläosia) nyt pääasiassa kokoa 92cm, ja painoa nyt noin 11kg. Mutta esim Popin talvihaalari koossa 86cm menee vielä hyvin, mutta tuon välikausipuvun otin kyllä 92cm. Ainakin mun mielestä se 98cm näytti vielä tosi isolta, voin vaikka illalla laittaa tänne kommentteihin tuon 92cm vk-haalarin mittoja jos se auttaisi jotenkin? :)

    emmi: Varmasti se harmittaa, mutta tottahan se on, että se on kuitenkin vain haalari. :) Olen kyllä kuullut ja lukenut, että noita samoja ongelmia on ollut tuon ko. haalarin (ja puvunkin) kanssa tosi monella, mikä sinänsä on tosi harmi myös sen takia, koska itse ainakin tykkäsin kovasti tuon CC-haalarin ulkonäöstä.. :-/

    VastaaPoista
  12. Vera: Kyllä punainen haalari on vain pirteä pojilla, ja varsinkin kun niitä kirkkaita värejä ei ole kauheasti tarjolla poikasille. Muistankohan oikein, että joskus näin myös Minean blogissa Molo Kidsin punaisen haalarin joka myös oli tosi hieno (?). Kyllä se punainen väri vaan on iloinen tuollaisessa ulkoasussa. :)
    Täytyy nyt sanoa, että en muista mitä kokoa ne pari muuta jäljellä ollutta vk-haalaria olivat, mutta toinen oli joku pienempi koko, ja toinen joku isompi. Varmaan muissakin Popin myymälöissä noita voi olla vielä jäljellä (?), itse asioin tällä kertaa Jumbossa. :)

    VastaaPoista
  13. Juu laita vaan mittoja:) meilläkin on nyt 86cm popin talvihaalari ja se on just sopiva, täytyy toivoa ettei poika nyt hirveesti kasva ennen kevättä :D

    VastaaPoista
  14. Tosi kiva tuo punainen haalari. Voisin nähdä myös meidän Aaronilla tuollaisen. :) Po.pin haalarit ovat minusta parhaan mallisia hoikalle lapselle. Ostin Artulle sen mustan kuoritakin värikkäillä vetskareilla. Se oli tosi pientä mitoitusta, piti ottaa kokoa isompi. En tiedä ovat haalarit yhtä pientä. Housut vastasivat kyllä kokoaan.

    Niin ja pakko hehkuttaa noita po.pin sukkia. Meillä ei enää juuri muita käytetäkään. :)

    VastaaPoista
  15. Heidi: Palaan vielä illalla laittamaan tänne kommentteihin ne mitat.=)

    Sirkku: Aaronille voisi sopia myös tosi hyvin, suosittelen lämpimästi!:) Minusta (ja jopa miehestäni) on tullut Popin haalareiden suuri fani.:) Katsoin myös sitä mustaa takkia, mutta meillä on se Popin ruskea ruutukuositakki jemmassa (hups, on tullut taas hamstrattua;-) niin en viitsinyt toista takkia ostaa. Se tosin on kokoa 86cm ja kun sitä tässä sovittelin hieman huolestuneena viime viikolla, se tuntui olevan vielä aika reilu, että menee varmasti kevään. Tosin meillä tuo pojan pituus on keskittynyt noihin jalkoihin ja housuja meillä ei takkiin ole niin en osaa sanoa niiden koosta. Ja tuo ruututakkihan on vanhaa mallistoa, niin voi myös olla, että mittojakin on muutettu eri sesonkiin (?). :-) Mutta kyllä tuo musta takkikin oli aika herkku!=)

    VastaaPoista
  16. Heip! Mulle myyjä sanoi p.o.p:lla että tuo fleecevuorellinen kuorihaalaria on hieman "normaaleja" vk-haalareita pienempää mitoitusta ja se kuva mulle ainakin tuli, kun vähän reilu 100 cm päällä 116 haalari näytti kuin 110 senttiseltä, eli kohta jo pidettävältä. Toivottavasti tuo mahtuu teille, lisää tilaa tietysti tulee fleece poistamalla hiukan.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi: Toi on muuten tosi hyvä pointti! :) Meille tuo haalari kyllä kevään menee, ja laskeskelin sen varaan, että nappaan fleecen pois sitten vielä loppukeväästä. Mutta tämä juuri kannattaa siis ottaa huomioon jos on ko. haalaria hankkimassa. Pituutta tässä on hiukan reilummin kuin Popin 86cm talvihaalarissa (tai siis jos vertaa tuohon ruudulliseen), mutta tuo fleece vie sitä tilaa tietysti jonkin verran. Laitan tänne vielä illalla lisäksi nuo mitat, jos niistä olisi jollekin hyötyä. :)

    VastaaPoista
  18. ihanan pirteä punainen! meille tarvittaisiin koossa 74 tai 80cm punainen tai tummansininen; mutta harmiksi uusissa malleissa ei ole pienimmissä huppua. joten mun metsästys jatkunee kohti huutista..

    VastaaPoista
  19. Kippuralla: Hei, meillä oli syksyllä se huputon versio (koossa 80) ja vaikka aluksi vierastin hupun puuttumista, se olikin ihan loistava, ja siinä haalarissa kaulus suojasi tosi hyvin, joten huputtomuus ei haitannut yhtään. Että jos et löydä hupullista versiota, kannattaa silti harkita vielä tuota huputontakin.:))))

    VastaaPoista
  20. Heidi: Mitat on lisätty nyt tuonne ylös tekstin perään punaisella. :) Toivottavasti niistä on jotain apua/viitettä ja jos haluat jotain lisämittoja tai kysyä miten joku mitattu, laitahan viestiä. :)

    VastaaPoista
  21. Punainen haalari on tosi kiva ja pirteä!
    Ja täällä ilmoittautuu myös yksi PO.Pin sukkien suurkuluttaja;) Ainoa ongelma on nykyään se, että meillä Isoveljen kanssa sama jalankoko ja hänen käytössään sukat kuluvat puhki hujauksessa ja hän on myös kiintynyt MINUN PO.Peihini:)

    VastaaPoista
  22. Kiitos mitoista :) voi vitsi kun en tiiä nyt ottaako 92 vai 98...

    VastaaPoista
  23. Hih hih, tutun näköisiä tamineita ;) Meille löytyi aleista samanmoisia sukkia ja jo ennen vauvan syntymää ostin pikkuiselle alesta tuon fleecevuorellisen haalarin syksyyn tummansinisenä...nyt siis asustamme sitä joko punaisella, pinkillä tai vaaleanpunaisella ;) On tosi kiva haalari, tykkään myös. Kokopolitiikasta sen verran että on pientä mitoitusta kyllä. Eli jos kahden koon välillä arpoo, niin ottaisin isomman.

    Aleissa oli kyllä kivasti tavaraa jäljellä. Löysin myös 5v tytölle välikausitakin ja housut puoleen hintaan. ilahduttavia löytöjä ja Popin nimeen kyllä vannon nykyään ulkovaatteissa. Ainoat housut (molon sikakalliiden kuorien ohella) jotka kestää myös kohta 7v pojalla :)

    Tuo Eppusen pipo on kyllä liikuttavan suloinen!

    VastaaPoista
  24. *riikka* : Kiitos, mä olen aina vaan punaisen ystävä. :) Mukava kuulla, että tiellä Popit jaloissa, mutta varohan vaan, sukkavaras voi yllättää. ;-)

    Heidi: Eipä kestä.:) Jotta nyt sekottaisin vielä enemmän, luin tänään jostain, että tuo haalari on jollakulla ollut aika reilu sitten ilman sitä fleeceä. mutta kuten Ida-Antonia tuossa alempana sanookin, ehkä jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa ehkä ottaa isompi niin menee sitten syksylläkin. (?) Meillä tuo 92 menee kevään hyvin, syksystä en osaayhtään sanoa, mutta otin silläkin riskillä että ei mene, koska meillä yleensä kaikki haalarit kauhean isoja (ja varsinkin leveitä), ja inhoan liian isoja haalareita.=)

    Ida-Antonia: Kyllä se tummansininen menee ihan hyvin tytöllä, niinkuin punainen pojalla. =) Mun pitäis kans ostaa vielä välikausihousut sen meidän takin kanssa, hyvä kuulla että ovat toimivia. :)
    Nyt oli tosi hyvät alet, oin niin onnellinen löydöistäni. <3 Alunperin ei pitänyt ostaa mitän, mutta kuinkas kävikään. Aion jatkossakin vierailla Popin sukkalaatikoilla.;)
    Ja kiitos, karhupipo on meillä tosi rakas, ja nyt myös tosi lämmin.:)

    VastaaPoista
  25. Löysin blogiisi sattumalta ja liityin heti lukijaksi :) Ihana blogi ja suloinen poika. Osittain myös samanlainen maku mitä tulee lastenvaatteisiin :)

    VastaaPoista
  26. Hei Maria! Mukava kun löysit tänne ja liityit lukijaksi!:)))) Ja kiitos kehuista!♥

    VastaaPoista
  27. Kas, meillä näyttääkin olevan samanikäiset pojat ja samanmerkkiset, -väriset ja -kokoiset keväthaalarit. :)

    En usko, että 92 mahtuu meillä enää syksyllä, kun tänään pojan pituudeksi mitattiin neuvolassa 88 senttiä... Toivottavasti mahtuu kuitenkin nyt keväällä, odottelen haalaria vielä sovitettavaksi, kun vasta pari päivää sitten huusin sen huuto.netistä...
    Millä väreillä ajattelit asustaa tuon punaisen haalarin? Itse pelkään, että mummelit tulevat kadulla kommentoimaan jotain "nätistä tytöstä". :)

    - äm.

    VastaaPoista
  28. äm: Kiva kuulla, että joku muukin tykkää pukea poikaa punaiseen!:)

    Pahoin pelkään, että meillä voi olla samoin tuon kanssa syksyllä, mutta kuka tietää. :) Itseasiassa luin tässä juuri pari päivää sitten jostain, että tuo haalari kummasti "suurenee" kun ottaa fleecen pois. En sitten tiedä pitääkö tämä paikkaansa, mutta tämä kyseinen kirjoittaja valitteli, että heillä isompi koko oli taas sitten liian iso ilman fleeceä. Noh, toisaalta, eipä tuo poika tuosta kyllä pienenekään.. ;-D En ole itse sovittanut tuota vielä ilman fleeceä, mutta fleecen kanssakin luulen että meillä menee kevään, sen verran oli niska-haara mitassa meillä tilaa, mutta ei liikaa. Sitten mittasin ja vertasin vielä talvihaalari 86 kokoon, ja tämä oli kyllä isompi, mutta ei niin paljoa kuin olisi voinut olettaa. Jännä nähdä kuinka tässä käy. :)
    Ajattelin hankkia tähän haalariin harmaan pipon ja hanskat, kun nuo vetoketjut ovat harmaat, mutta olen myös ostanut jo Popin tummansini-valkoisen raitapipon tähän myös, se nyt on sellainen "varma nakki". :) Meillä on monesti kuittailtu tuttujen ja tuntemattomien puolesta tuosta "tyttöväristä",jota Epulla on usein, mutta aina voi sanoa, että etkös tiennyt, että punainen on palomiesten väri! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haalari tuli tänään, eikä ole kyllä mitään mahdollisuutta, että menisi enää ensi syksynä... Noh, äiti saa jatkaa mukavaa ostosteluharrastustaan! :)

      Poista
    2. äm: No mutta jos se edes kevään menee, niin saatte sitten syksyllä hankkia uuden.=) Mä luulen, että Eppu on kyllä lyhempikin kun teidän poika, mutta voipi olla että ei se silti mene syksyllä...:-)mutta ehkäpä saan kans sitten hyvällä omallatunnolla ostaa uuden.. Tsihii ;-D

      Poista
  29. Linkitin tänne, hope u don't mind :))

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)