7.1.2012

mini Boden SS 2012 ja...... ;)

Ihan ensiksi haluan sanoa ♥kiitos♥ taas uusille kirjautuneille lukijoille. Ihanaa, että olette löytäneet tänne ja kiitos myös kaikille mukavista kommenteistanne. On aina mukava lukea muiden kokemuksia vastaavista jutuista, kuten nyt esimerkiksi viime postauksen yhteydessä noista tarinoista, minne kaikkialle pikku taiteilijat ovat ehtineet. :) Hih, onneksi en taida siis olla ainoa siivousrätin kanssa huhkiva äiti. ;)

Sitten.. monet ihanat lastenvaatemerkit ovat esitelleet uudet kevätmallistonsa netissä, ja uusia SS12 kevätkuvia onkin näkynyt melkein joka blogissa. Ensin ajattelin jättää koko aiheen muille, mutta tänään eksyin "vahingossa" (kröhöm!) Bodenin sivuille (TÄNNE!), ja en voinut vastustaa kiusausta kerätä yhteen omat suosikkini ihanasta Mini Bodenin mallistosta. Ainakin tähtifaneille on luvassa hehkusta. Merihenkisyys siis jatkuu tänä keväänä vielä "hevimmin" kuin viime kesänä, kuten vähän "ennustinkin" jossain viime kesän postauksessani. Myös nuo "colour block" jutut näyttävät pitäneen pintansa, niitä on välähdellyt monissa eri mallistoissa. Pojille on taas luvassa paljon tähtiä. Olen miettinyt noiden tähtien jatkuvaa "voittokulkua" lasten muodissa, ja erityisesti poikapuolella. Tarpeeksi pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että tähtikuvio on ehkä yksi niistä harvoista "ao-printeistä", joka sopii hyvin myös poikamaailmaan, olematta kuitenkaan liian tyttömäinen, tai sitten "hirviömäinen".. jos tiedätte mitä tarkoitan. (?) Tytöillehän "kuuluvat" kukat, sydämet ja perhoset, niin olkoon tähtiä sitten pojille, jotta meidän poikalasten vanhempien ei tarvitse tyytyä pelkkiin raitoihin.. ;) Tämä on siis vain pelkkää pohdiskeluani, voin hyvin olla väärässäkin.. :)
Toisaalta, liittyyhän tämä tähtikuvio hyvin vahvasti joka ikinen kevät ilmestyvään merihenkiseen/navy/Hampton (what ever) teemaan hyvin vahvasti. Ja nyt varsinkin tämän marine-trendin ollessa kuumaa kamaa, luulen että tähtikuvioista ei ihan vielä "päästä eroon".
Tässä siis muutamia "plansseja" omista Mini Bodenin suosikeistani. Tapani mukaan olen taas törkeästi ja keinoja kaihtamatta suosinut poikia näissä kuvissa. ;) 

P.S. Loppuun lisäsin vielä kuvan, joka ei millään lailla liity itse aiheeseen. Edelliseen postaukseeni viitaten, halusin hieman huvittaa teitä tällä kuvalla..sanotaanko sitä sitten vaikka nimellä "Duplo ukkelit suihkussa" ;-)








Duplo ukkelit menossa suihkuun.. ei liity mitenkään aiheeseen, mutta edelliseen postaukseeni viitaten.. ;)




13 kommenttia:

  1. Hei!

    Uusi lukija täällä. :) Kiva lukea pienen pojan vaatetuksesta, joka puolelta tuntuu löytyvän noita tyttöblogeja (jotka ovat ihania myös, varsinkin kun täältä löytyy myös isosisko pienelle pojalle).

    VastaaPoista
  2. Eih, liian ihania! Ja taasko pitäisi laittaa tilausta menemään.. Löysin nimittäin innoittamanasi itsekin vaikka mitä ihanuuksia Bodenin mallistosta! Pienille pojille löytyy yleisesti ottaen niin paljon vähemmän kivaa, mutta tuolta kyllä löytäisin vaikka mitä..Juuri vasta kotiutui Gapilta muutama t-paita kesäksi ja siistimpi kevättakki farkkujen kanssa. Ehkä lähempänä sit jotain.
    ..Kuitenkin: minkähänlaista mitoitusta ovat..?

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut joka vuonna bodenin vaatteita ja laatuun olen ainakin ollut tyytyväinen. Tosi ihanat nuo punaiset tähtitennarit!

    VastaaPoista
  4. Galaxy: Hei ja tervetuloa! Mukavaa kun löysit tänne!:) Täällä löytyy kyllä juttuja poikien vaatetuksesta, ja vielä aika itsekkäistä syistä, hih!;) Tosin olen kyllä myös "työskennellyt" poikien vaatteiden kanssa, ja siksikin niistä tykkään.:) Toki yritän sivuta myös tyttöpuolta kaiken tämän poikavaatehöpinän keskellä... :)

    Marianne: Itsekin illalla pohdiskelin..tilaan..en tilaa..tilaan..en tilaa.. ;) Myös GAP on yksi mun suosikki, joten sieltä ehkä pitänee jotain hankkia.
    Bodenin mitoituksesta; täytyy sanoa, että nyt ensimmäistä kertaa hankin isojen poikien puolelta. Viimeksi tilasin vielä "vauvapuolta" ja ainakin siellä poikien housut ja paidat olivat mielestäni kokoa vastaavaa tai jopa niukahkoa, koska housutkin olivat ilman taikatemppuja kapoiselle Epullekin, että ainakin tuo ihan baby poikapuoli oli kapoisempaa. Mutta ehkä joku jolla käyttökokemusta isompien poikien mitoituksesta voisi kommentoida tänne sitä..? :) Mutta ainakin olen käsittänyt, ettei kuitenkaan mene Bodenilla sillä lailla kuin Gapilla, josta olen aina joutunut ottamaan ns. kokoa isomman, esim. meillä ollut pitkään jo käytössä Baby Gapin 18-24 months. :)

    VastaaPoista
  5. Sini: Samoin minä olen tykännyt laadusta. Nyt oikein harmitti kun nuo vauvapuolen jutut alkavat olla pieniä. :( Mutta uutta putkeen!:) Itsekin kuolasin noita tennareita, olivat supersöpöt!

    VastaaPoista
  6. Voi että, noi punaiset tähtitennarit! Aivan ihanat! Meillä 2v poika haluaisi pukeutua pelkästään tähtiin.... Onneksi äitikin tykkää =)

    VastaaPoista
  7. Voi että satuitpa tekemään tämän jutun täydelliseen aikaan!!! :)) Juuri mietiskelin että mistähän saisi kivoja kevät/ kesävaatteita pojalle. Sellaisia kivan tyylisiä, you know. Olis pitäny tietää että kyllä sulta varmasti saa vinkkejä yllin kyllin ennen kesää. Tää oli hyvä aloitus :)) Ei ole ennen tullut tilattua tuolta, joten kyselenkin että mitä mahtaa olla postikulut ja mites koot? Mitä meinaat ottaa Epulle - ja minkä kokoinen Eppu on? :)) Kiitos tästä, päivän piristyspelastus :))

    VastaaPoista
  8. Vera: Ne ovat supersöpöt! Samoin sellaiset vähän "vas- tyyliset" tummansiniset tähtitennarit olivat ihanat! :)

    Taaperon tyylillä: Toimituskulut olivat muistaakseni 6£.. En osaa päättää..jompiakumpia tähtitennareita tekisi mieli ja myös takkeja katselin, samoin pyjamia.. koitan vähän rajoittaa ;)
    Vähän myös arvoin riittääkö tuo 1,5-2 years koko, mutta kyllä se kevääksi/kesäksi riittää meille.
    Mukava jos tästä oli jotain iloa!:))))

    VastaaPoista
  9. sulla niin ihana tapa kirjoittaa..

    Riikka

    ps. mulla alkanut tulemaan anonyymejä haukkujia..käykö sulla?

    VastaaPoista
  10. Riikka: Kiitos, ja kiitos samoin! :)

    Eipä hirveesti, mutta tervetuloa vaan myös anonyymit haukkujat, mulla on tehokas delete-näppäin. ;)
    Ei vaan, mutta tosissaan, eihän se mukavaa ole, mutta ehkä se on vaan merkki siitä että blogi on silloin suosittu ja mukaan mahtuu monenlaisia kävijöitä(?) Mun blogi on ehkä vielä niin pieni, että anonyymit haukkujatkaan eivät ole vielä löytäneet tänne.:D
    Älä lannistu, vaan jatkat vaan samaa rataa! <3 :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos avusta, minäkin katsoin takkeja - oli juuri sellaisia joita olin miettinytkin. Ja kiitos kokovinkistä, täytyy miettiä mitä kokoa sitä ottaisi. Se on ainut asia mikä rassaa kun tilailee ulkomailta :D Ei viitsisi ruveta palauttelemaan/ vaihtamaan. Tsemppiä yritykseen rajoittaa ;DD

    VastaaPoista
  12. Moikka! Joko tilasit jonkun takin? Meillä ollut isompien poikien hupparia, ja niissä 2-3 v on aika iso alle kaksi vuotiaalle, siksi voisin kuvitella, että tuo 1 1/2-2 v olisi sopivampi... olisi kyllä kiva tietää pitääkö koot nimenomaan TAKEISSA paikkaansa, eli tietäis mitä ite tilaa ;) Anna

    VastaaPoista
  13. Hei Anna! En ole vielä tilannut takkia, kun en osaa valita parin vaihtoehdon väliltä. :D Tosin olen kans kuullut, että Bodenin poikapuolen yläosat olisivat isohkoja. Mutta kun viimeksi tilasin itse vielä baby puolelta, ja koko 12-18 months meni pieneksi yläosissa jo aikaa sitten, vaikka Eppu on vasta nyt kohta tuon 18 months, eikä siis mikään isokokoinen.
    Takeissa olisin varmaan ottanut kans tuon koon 2-3 vuotta, mutta nyt rupesin miettimään kans, että onkohan se liian iso myös meille keväällä? Ja varsinkin kun sen takin pitäisi olla hyvä kevät/kesä ja syksyllä on sitten taas vähän erilaiset tarpeet takin suhteen. Koitin katsoa noita Bodenin mittataulukkoja, mutta ovat laittaneet vain ns. vartalon mitat, eivät valmisvaatteen mittoja. Tietysti tuonne Bodenille voisi laittaa meilin ja kysyä ko. tuotteen mittoja, esim. 1/2 chest, full lenght fr. shoulder to hem ja sleeve lenght niin saisi jotain osviittaa. He vastaavat ainakin tosi nopsaan meileihin, sen huomasin viimeksi. :)
    Tosin kun katsoin noita mittoja, niin mietin että tuo koko 2-3v. on tarkoitettu 98cm pitkälle lapselle, ja tuo 1 1/2-2 90cm lapselle niin pituuden mukaan ottaisin Epulle varmaan sen pienemmän koon, tuo 8cm ero on meinaan valtava.
    En tiedä oliko tästä nyt mitään hyötyä kun en ole vielä tilannut. (?) :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)