27.9.2011

Vähän syksyvaatteita ja housuasiaa

Tässä meidän syksyisen ja aurinkoisen sunnuntain sisävaatetusta, jonka jossain kommenttiboxissa lupasin laittaa tänne lähinnä näiden hyvien housujen takia. Nämä vaatteet löytyvät myös TÄÄLTÄ.
Ostin nämä housut jo viime talvena tai keväänä Stockmannilta jemmaan ja vaikka ne ovat edelleen hieman pitkät, otimme ne jo käyttöön. Onneksi puntit voi aina kääntää ja itse tykkään, että käännettyinä ne ovatkin ihan hauskan näköiset. Välillä hoikalle pojalle on hankala löytää housuja, jotka pysyvät jalassa ja näyttävät kivoilta, joten jos todella hyvät housut löytyvät, ne on ostettava. Meillä on vähän vastaavat tällaiset housut beigeinä, ja myös niistä olemme tykänneet kovasti. Tietysti vaalea väri on vähän arempi kuin tämä tummansininen, mutta toisaalta en tykkää myöskään ostaa pojalle kalliita housuja ja sitten säästellä niitä vaan käytämme niitä kyllä koko rahan edestä. Myös Zarasta ja Benettonilta on löytynyt hyvin istuvia housuja, ja lisäksi täällä monta kertaa näkyneet Mini Rodinin Santiago slim farkut ovat olleet myös loistavat. Mutta näistä "Tommyista" olen tykännyt melkein eniten hyvän ja pehmeän materiaalin, kivojen yksityiskohtien sekä loistavan istuvuuden takia. 
Hupparista vielä sen verran, että se on myös Tommy Hilfigerin ja tilasin sen viime keväänä Hilfigerin nettikaupasta. Laatu on aivan ihanan pehmeä ja vähän paksumpi kuin perushuppareissa. Myös työnjälki ja kaikki yksityiskohdat on todella siististi tehty, joten olen enemmän kuin tyytyväinen näihin ostoksiini.


Mitkä ovat teidän lempihousunne ja miksi?


Hoodie & trousers: TOMMY HILFIGER / shoes: CAMPER.

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva asu! Tuo punanen sopii hyvin noiden housujen kanssa! =)

    VastaaPoista
  2. Meillä on Aatulla sama vaihe kuin Eevillä vauvaiässä eli kaikki "normaalikoon" housut puristavat masusta. Housuissa pitääkin yleensä olla nyt resorit, jotka joustaa hyvin.

    Eevi taas hoikistui yllättäen tuossa puolisen vuotta sitten ja kaikki vanhat pökät tuntuivat liian reiluilta vyötäröstä. Benettonilta ja zaralta on löytynyt kivoja slim mallin housuja, samoin henkkamaukan farkkuleggarit ovat olleet nyt kovassa käytössä. Kivat nuo Tommyn housut ja huppari!

    VastaaPoista
  3. Näyttää hyvältä sekä huppari että housut. Myös meidän pikkumiehelle on istunut tosi hyvin Hilfigerin housut. Tommyn farkut olleet ehdottomasti pidetyimmät. Otin myös käyttöön ensin käännetyin lahkein, nyt alkaa olla viimeiset kerrat kun enää mahtuu päälle :) Vyötärön säätövara ollut todella hyvä niissä. Ja malli tosi kiva.

    VastaaPoista
  4. Meidän vaavalle menee ja sopii VIELÄ oikeastaan mitkä vaan. Eniten tykkään leggareista, tänään oli PoP:in perus-sini-valko-raitaiset päällä ja olivat ihanat, ei liian kireät, muttei pussitkaan! Housujen mallilla varmaan alkaa olemaan enemmän väli sitten, kun alkaa kävelemään. EHkä olis jo nyt, jos vauva olis erityisen pitkä/lyhyt, hoikka tai pullea. Meillä vielä toistaseks ei olla tarvittu kirisys/löysennys- mahdollisuutta...

    VastaaPoista
  5. Noi näyttää päälläkin kivoilta! Hilfigerin farkut ovat meidän kaupunkihousujen ykköset tällä hetkellä. Kangas voisi olla niissä pehmeämpää. Villervallan mustat sammarit ovat olleet positiivinen yllätys. Ne ovat niin pehmoiset, että ovat mukavat myös kotihousuina.

    VastaaPoista
  6. Mistä noita Hilfigerin housuja saisi tällä hetkellä? Meillä kapean pojan lempparit ovat olleet popin slim farkut. Niitä on aina riittänyt joulu- tai kesäaleen, sitten on saanut kivemmalla hinnalla, -30 tai -40%.

    VastaaPoista
  7. Minna: Sun täytyy ostaa. :)

    MrsAgatha/Sari: Kiitos kiitos, punainen on ihan meidän suosikki. :)

    Sini: niin se vaan muuttuu matkan varrella.:) Hoikilla tytöillä tosiaan nup farkkuleggarit ovat tosi hyvät. :) Ei sitä tiedä miten se Aatullakin voi vielä muuttua, jos joudutte myös "kiristely-kerhoon" :) (tarkoitan siis niitä vyötärökumppareiden kiristelyjä;)

    Katri: Kävinkin niitä teidän ihanuuksia jo siellä blogissa ihastelemassa, ja kas, nekin olivat Tommyt. :) Hyväksi todettu siis!

    mamama: Lucky you!:) Josko teillä on sitten sellainen normaalimittainen vauva (?) Mutta sehän on loistava juttu, jos useimmat housut sopii. :)

    -M-: Sama homma on useissa housuissa, mutta näissä onneksi aika pehmoinen ja mukava matsku. Mua alkoi kiinnostaa nuo mainitsemasi Villervallan sammarit, koska sellaiset olisi aivan loistavat talveksi. Yhdet sammarit jo tilasin Bodenilta, mutta ne ei ole mitkään extra-pehmeät (ihan ok:t kylläkin). Sammarit on vaan niin ihanan lämpöiset, joten toisetkin voisin hankkia talvksi. :)

    Minna: Ainakin Tommy Hilfigerin nettikaupassa oli ihan samannäköisiä kapeampia chinoja kuin nämä meilläkin ja vielä tummansinisinä sekä beigeinä. En nähnyt takakuvia, joten en tiedä ovatko "exact" samat, mutta hyvin lähellä ainakin. Toinen vaihtoehto voisi ehkä olla se Stocca josta nämä meidän t.sin housut ostettu. (?)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)