Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oiidesign barnkläder. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oiidesign barnkläder. Näytä kaikki tekstit

28.2.2013

MINI RODINI SS13 - PART II

Jee! Ilouutinen kaikille Mini Rodinin faneille (tai sitten suru-uutinen joillekin) saapui tänään puolen päivän aikoihin nettikaupooihin. Mini Rodinin upean kevätmalliston toinen osa ilmestyi vihdoin ja viimein tuskaisen pitkän odotuksen jälkeen. Malliston toinen osa oli ehkä vielä ensimmäistäkin houkuttelevampi kirkkainen väreineen, ja ainakin minä olin ihan innoissani.
Kuosi ja printtimaailmassa yhdistyivät tropiikki, paratiisi ja vedenalainen maailma, aivan kuten aikuistenkin trendeissä tänä keväänä, mutta Mini Rodinimaisella tavalla. Mukana oli entistä enemmän myös ihania uusia asusteita, kuten aurinkolaseja, kenkiä, alushousuja, aurinkohattuja ja aurinkolippoja. Mini Rodinin omilta sivuilta sai tilata jopa teemaan sopivia paikkoja, patcheja. Wow. Tällä kertaa mukana oli myös kaksi UV-suojapukua, kirkas keltainen ja merihenkinen tummansininen.
Tällä kertaa ei mallistossa nähty niin paljon uusia kuoseja kuin ennen on, vaan paljon yksivärisiä basic tuotteita. Mutta oli niitä kuosejakin muutama, joista oma suosikkini oli ehdottomasti hyvin graafinen pallokalakuosi.
Tästä mallistosta ostin suurimman osan meidän kesävaatteista, ja innostuin jopa kokeilemaan Mini Rodinin tennareita. Kerron sitten kun ne tulevat, millaiset ne ovat. Muutenkin pidin tästä mallistosta paljon enemmän kuin viime keväisestä, ehkä juuri kirkkaiden ja iloisten värien takia. Oi kesä, tule jo!

Tilasiko kukaan muu ihania Mini Rodinin kesäuutuuksia? Kuvat Oiidesign.se / Mini Rodini







7.9.2012

Panda bear

MUR-mur!
Pikku pandan eka viikko päiväkodissa on ohi ja olemme viettäneet päivän kotona Eppusen kanssa. Pojan hoidon aloitus on mennyt ihan mukavasti, mutta tänään raukka sitten oli aamulla kipeä ja sai syksyn ekan flunssan (joista minua vähän varoiteltiinkin). Vietimme sitten päivän sisällä, mutta menee se vapaapäivä näinkin rennosti lepäillen. 
Eppunen on kuulemma reipastunut hurjasti viikon aikana (tai siis neljän päivän) ja jäänytkin hoitoon ihan hyvin. Ainoastaan ruokailu ei ole oikein sujunut ja poika on syönyt tosi huonosti. Olin tästä aika huolissaan, mutta hoitajat ovat rauhoitelleet, että Eppunen ei ole ainoa lapsi, joka on syönyt huonosti alussa. Ja sitten torstaina poika olikin jo alkanut maistelemaan muutakin ruokaa kuin leipää. Ehkä se tästä. (?) 
 Hassu juttu, mikä on tullut yhtäkkiä päiväkodin aloituksen myötä, on se, että poika on alkanut pyytämään itse potalle. Olemme kyllä pottailleet jo pitkään, mutta aika usein se on tapahtunut ilman, että poika itse pyytää, tai on välillä unohtunut leikkien yhteydessä. Nyt tuntuu, että ihan kun joku lamppu olisi syttynyt tämän pottailun kanssa. Ehkä se on sitten se kavereiden esimerkki, että kaikki tarpeet tehdään pottaan. (?) 
Eppusen rakkaasta Timppa -lamppaasta on tullut pojalle tosi tärkeä, varsinkin päiväkodissa, ja sitä pitää kuljettaa mukana kodin ja päiväkodin välillä. Olen kyllä suunnitellut suurta Timppa -huijausta, niin että samanlainen lammas löytyisi sekä kotoa että päiväkodista. ;) Vielä kun poika oppisi sanomaan lampaan nimen oikein. Voin kertoa, että taisimme aiheuttaa pientä hämmennystä eräillä kutsuilla kun pojan Timppa -lammas oli kateissa.. ;)

Tässä meidän pikkuinen panda sekä uusi Mini Rodinin pandahaalari. Tämä haalari on Mini Rodinin syksyn malliston uudesta osasta, joka julkaistiin viime viikolla täällä. Sen verran täytyy kertoa, että tämä haalari on jonkin verran reilumpaa mitoitusta kun aikaisemmin olleet jumppikset, esim. edellisen malliston harmaa, joka meillä myös on koossa 92/98. Näistä kuvista ei nyt näy ehkä tarpeeksi hyvin (kun poika niissä juuri kurkottelee), mutta esim. olka-haara mitassa tässä koossa 92/98 on vielä reilusti tilaa n. 90cm pitkälle pikkumiehelle, eli ei mene ihan heti pieneksi. Myös leveydestä tämä haalari on aiempaa leveämpää mitoitusta, mutta minusta se ei tällaisessa rennossa vaatteessa haittaa yhtään. Tilasin vielä mintun väriset swetarihousut sekä mustan basic granpa paidan. Ne ovat sitten sitä meidän päiväkoti vaatetusta. Noista swetarihousuista meillä on koko ajan huutava pula ja tuntuu, että ne ovat kaikki koko ajan pyykissä. 
Myös Mini Rodinin pipojen mitoitukset olivat nyt reilumpia kuin aiemmin, ja mielestäni ne nyt vastasivat kokoaan aika hyvin. Tilasin muutaman trikoopipon, mutta ne pääsevät käyttöön vasta keväällä, koska meillä on ihan tarpeeksi pipoja syksyä varten. Tässä muutama kuvanen vielä alla. 
Mukavaa viikonloppua kaikille! :)  


Timppa! Hei Timppa!

31.8.2012

NOVA STAR AW2012

Eilen illalla ilmestyivät loputkin ihanuudet Mini Rodinin AW12 mallistosta Oiidesign nettikauppaan, josta minäkin tilasin vielä muutaman Mini Rodinin syysihanuuden. Niistä vähän sitten myöhemmin lisää. Tänään kun sivut eivät olleet enää niin tukossa, kävin kurkkaamassa myös Nova Starin juuri ilmestyneet uutuudet (TÄÄLLÄ). Nova Staria meillä on ollut ennenkin, ja olen ollut tyytyväinen paitojen sekä huppareiden laatuun. Ja tietysti halusin tietää, minkä värisinä raitapaitoja tulee syksyyn.
Viimeksi ostamani turkoosivalkoinen raitapaita (tämä täällä) on ollut tosi hyvä eikä se ole mennyt oikein miksikään pesussa. Syksyksi meillä on jemmassa yksi Nova Starin pehmoinen fleecetakki, josta voin kertoa myöhemmin lisää, mutta huomasin, että nyt niitä saa taas uusissa väreissä. Erityisesti ruskea-turkoosi fleecetakki oli nyt uudesta mallistosta suosikkini.
Nova Starista vielä sen verran, että merkki on yksi suosituimmista lastenvaatemerkeistä Ruotsissa ja he panostavat vaatteissaan sekä laatuun että toimivuuteen. Itse olen tykästynyt noihin perus raitapaitoihin ja huppareihin, joita meillä onkin ollut useampi. Syksyllä käyttöön pääsee myös fleecetakki, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tässä muutamia omia suosikkejani Nova Star AW12 mallistosta: