11.3.2013

ASKARRELLAAN VÄHÄN

Eräs tuttu lukija toivoi minulta postausta askarteluvinkeistä. Valitettavasti en ole mikään askartelunope, joten hirveästi ei näitä vinkkejä ole hihassa jaettavaksi, tai ainakin niitä pitäisi testata ennen kuin niitä alkaa levittää. Mutta kun saimme päiväkodista pienen kotitehtävän, päätin jakaa sen kanssanne. Kaikki lapset saivat siis kotiinsa pahvin, johon tehtävä piti toteuttaa. Pahviin piti laittaa kuvat perheestä ja muutamasta lapselle tärkeästä henkilöstä. Työn sai toteuttaa haluamallaan tavalla, joten hetken keskusteltuamme, tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, että meidän perheen on helpointa tehdä tämä piirtäen ja maalaten. Toki tämän voisi toteuttaa myös leikkamalla valokuvia tai tulostamalla oikeat kuvat, tai vaikka skräpäten, mutta oli ihan hauska tehdä myös jotain kunnolla yhdessä.
Niinpä minä kaivoin opiskeluaikaiset akvarellit naftaliinista, ja isä alkoi yhdessä Eppusen kanssa piirtämään ja värittämään tärkeiden henkilöiden kuvia. Eppu sai maalata pahvin itse vesiväreillä, ja sen kuivuessa hän sai myös maalata jokaisen läheisen naamakuvan haluamallaan värillä. Minä olin muuten vihreä. Sitten leikkasimme ison pahvin talon muotoon ja teippasimme vielä läheisten kuvat siihen. Ihan hauska siitä tuli, menisi vaikka pojan huoneen seinällä.

Vesivärit ovat muutenkin lapsen kanssa kivoja, koska niillä saa lutrata veden kanssa ihan rauhassa, ja ne on aika helppo pestä pois, jopa siitä keittiön kaapinovesta, johon pieni taiteilija onnistui myös jättämään jälkensä. Kannattaa vaan valita paperi hyvin, että se on tarpeeksi paksua ja imee vettä sopivasti. Niin, ja ne värit kannattaa irrotella sieltä paletista vaikka pieniin viilipurkkeihin erikseen, tai vaikka sitten pakasterasioiden kansien päälle, koska muuten hyvin nopeasti kaikki värit muistuttavat ruskeaa. ;)

Mukavaa viikon alkua!

PS. Seuraavaksi on tulossa postausta Me&I:n lukijatapaamisesta sekä ihana peittoarvonnan voittaja... :) Pysykää linjoilla!











21 kommenttia:

  1. Tostahan tuli tosi upea!
    Meillä käskettiin tuoda valkokuvat pk:n ja tekivät siellä, mutta toi piirretty versio on hirveen hieno!

    VastaaPoista
  2. Hieno! Ja vähänkö hyvä isi on piirtämään! :)

    VastaaPoista
  3. Onpas hieno! Meillä maalaaminen, askarteleminen yms. luova puuha on kiukkupäivien pelastus. Kun lapsi saa toteuttaa itseään niin ei ole aikaa kiukutella :) Tänäänkin väsättiin kiikari edellisen kadottua huonokuntoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä hyvä ja kikkukin taitaa siinä unohtua helposti. :)
      Miten te teitte kiikarin? Kuulosta kivalta! :)

      Poista
  4. Wow, hieno tuli!Ja isi voi harkita uutta uraa muotokuvapiirtäjänä ;)

    VastaaPoista
  5. Meilläkin tykätään vesiväreillä kun sormivärit on pojan mielestä liian sottasia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mäkään en tykkää sormiväreistä :D Ja tässä saa lutrata vedellä samalla, joka pojasta tosi hauskaa :D

      Poista
  6. Mites sun kuvataideharrastus? Vieläkö maalaat ja piirrät itse? Etkös sä ollu kuviskuokallakin ennen yläastetta? :) Kuvataidekoulun opeja näen usein, muistavat meidät :DDDD Ollaankohan me oltu ihan hirveitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä maalaan ja piirrään häpeällisen vähän enää. Ehkä töissä saa piirtää ihan tarpeeksi, mutta ei se tietenkään ole mitään kovin artsua. :D
      Juu olin :D
      Mehän oltiin kuviksessa varmasti kilttejä pikku pilttejä ;-D Muistatko kun tehtiin Kiramelli? :)

      Poista
    2. En muista, mikä se oli??? :D Hahaha! Pitää muuten lisätä sun blogi mun linkkilistaan :) Muistan vaan kun pojat heitti savea kattoon ja ne tippui kai Ollin jalkojen juureen :D

      Poista
    3. Kiitos, aamun parhaat röhönaurut, vetäsin aamukahvit väärään kurkkuun kun muistin ton savijutun. *Buhahaa* XD
      Kiramelli oli silloin ihan ekana vuonna sen Joukon kanssa siellä vanhoissa tiloissa (koululuokassa). :)
      Osaatko sanoa miksei tuota pikkukuvaa saa Bellablogeista tuohon linkkilistaan näkyviin? :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)