18.9.2011

Iltaulkoilua

Kun sade on piinannut meitä useita päiviä, oli ihana päästä tänään kunnolla ulkoilemaan ilman pelkoa suihkusta niskassa. Aurinkokin hemmotteli meitä iltasella ja päätimme tehdä pienen kävelyretken koko perheen voimin. Matkanteko oli ajoittain hidasta, koska pysähtelimme vähän väliä tutkimaan ympäristöä ja pikkumies halusi kävellä. Nykyään Eppunen ei viihdy rattaissa pitkiä aikoja ja käpöttelemään on päästävä. Maasta löytyvät aarteet kuten syksyn lehdet ja muut pienet kasvit kiinnostavat uteliasta pientä poikaa ja niitä ihmetellään sitten yhdessä. Pysähdyimme myös leikkipuistoon hetkeksi keinimaan ja leikkimään hiekkalaatikolla, ja voi kuinka se on aina yhtä hauskaa. Tosin.. kaikilla perheenjäsenillä ei ollut ihan yhtä hauskaa. ;)


Eppusen takki tuli Saksasta supervauhdilla. Ostin sen Pikku Joaksen blogikirppikseltä (täältä) ja ajattelin, että se olisi Epulle sopiva ensi keväänä. Mitä vielä, olihan takki hieman reilu, mutta ei ollenkaan liian suuri, joten pitihän sitä päästä kokeilemaan. Tämä oli loistava juttu, että saimme takin jo käyttöön, mutta tavallaan myös "huono" tieto, koska viime viikolla mies oli Lontoossa C.O.S:lla käydessään katsellut siellä lastenvaatteita Epulle, mutta ei uskaltanut ostaa mitään, koska ne olivat koosta 2 years lähtien. Voi harmistus, ehkä sieltä kuitenkin olisi saanut jotain Epulle. Mikä hukattu tilaisuus.. ;-)
Laitoimme Epulle takin alle neuletakin, jossa on huppu ja pieni mies joutui kerrankin pitämään päähinettä koko ulkoilun ajan. Pienen kiukuttelun ja noin tuhannen yrityksen jälkeen huppu sai olla päässä, koska Eppunen ei vaan saanut kiskottua sitä pois. Tästä lähtien täytynee hankkia vain hupullisia yläosia.







"Voidaanko me jo jatkaa matkaa?" kysyivät Jäyhä Jököttäjä sekä Eino Epätyytyväinen.


2 kommenttia:

  1. Ihanat hauvat teillä! Voi mikä hukattu tilaisuus ostaa ;) En enää luota iän mukaan merkittyihin vaatteisiin, Cupcaken 2Y haalari on nyt hyvä vaikka 2v on vielä himan matkaa ja melkeenpä voin veikata kun tuo 2v tulee täyteen se on jo pieni. Ralph Laurenilta ostin ONNEKSI kokoa 3Y joka on nyt ihan pikkiriikkisen reipasta tollaselle muutaman kuukauden vajaa 2v:lle... Tai sitten meillä ollaan vaan oltu ruoka-aikaan kotona :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)