17.7.2011

Hassu löytö: LEKKAMRAT :)

Tänään Ikeassa käväistessämme keltaiseen kassiin, tai oikeastaan ostoskärryihin jäi todella hauska pieni löytö, jonka ajattelin nyt jakaa täällä. Kyse ei ole mistään maailman suurimmasta ihmeestä, mutta meille se toi suurta riemua ja hauskuutusta.
Pienenä pohjustuksena tähän; olen jo pitkän aikaa etsinyt Epulle poikanukkea. Eppuhan on henkeen ja vereen "automies" ilman meidän vanhempien ohjausta mihinkään suuntaan, mutta jotenkin mietin, että tykkäisiköhän pieni poika leikkiä nukella jos sopiva sellainen löytyisi. (?) Kaikki nuket nyt yleensä ovat tyttöjä tai kovinkin tyttömäisiä, niin sellaista ei vaan ole tullut hankittua. 
Nyt kuitenkin Ikeaan on alkanut ilmestyä syksyn uutuuksia ja uusi kuvastokin pitäisi ilmestyä kohta. Lastenosaston huonekalunäyttelyssä oli vielä keskeneräistä, mutta erääseen laariin oli laitettu jo esille uusia poikanukkeja. :) Ihmiset näyttivät olevan todella kiinostuneita tästä söpöstä "pikku pojasta" ja niinpä minäkin jäin hypistelemään tätä söpöistä "Kaalimaan kakara -tyyppistä" nukkea. Koska hinta oli Ikean tapaan edullinen, päätin napata nuken mukaan, vaikka sitten koristeeksi Epun huoneeseen.
Laitoin nuken istumaan Ikean ostoskärryihin lapsen paikalle ihan vitsinä, koska Eppu oli siskoni hoidossa Ikea reissumme ajan. Kassoilla myyjät kysyivät: "Onko meillä tällaisia myynnissä? Emme ole nähneet näitä koskaan aikaisemmin, ja luulimme, että se on teidän omanne." (Tästä päätellen tuote on siis todella uusi.) Mutta luulivatko myyjät todella, että hengailen Ikeassa nukke rattaissa??? ;-D
Eppu ihastui nukkeen heti ensi näkemältä ja alkoi kikattaa kovaan ääneen. Hänestä nukke oli lähinnä hassu, ja vaikka se ei nyt olisi kaikkein suosituin lelu, voi pehmeän pikkupojan ottaa viereen illalla, tai sitten ainakin äiti voi pukea sen Epun huoneen väritykseen sopivaksi. ;)




8 kommenttia:

  1. Ihana nukke :) Kiitos tästä vinkistä, itsekin poikalapsen äitinä olen etsinyt poikanukkea mutten ole löytänyt, ainakaan tuollaista kivaa :) Tarviipa mennä Ikeasta hakemaan!

    VastaaPoista
  2. Lara: :) mukavaa, jos tästä on jollekin muullekin iloa. :) Nuken hinta oli muistaakseni 9,90€ eli oli myös todella edullinen.

    VastaaPoista
  3. Ihana nukke. Pitkästä aikaa kävin lukemassa Eppusen kuulumisia.

    Treffaillaan taas kun palaillaan arkeen itse kukin!

    ps. Meillä oli mökillä sellaista Fasun dallaspitkoa. H sanoi heti että "tätä samaa oli Epun luona. Koska taas mennään Epulle kyläään?".

    VastaaPoista
  4. Moi Salla!:) Just mietin sua yks pvä, treffaillaan taas kun arki alkaa. :) H&K on meidän "suosikki prinsessat" ja sais tulla leikittämään taas Eppua pian, sillä oli viimeksi niin hauskaa! <3

    VastaaPoista
  5. Ihana!! Meillä Pikkuveli leikkii välillä Isosiskon nukeilla ja on välillä kaipaillutkin poikanukkea, tuollainen siis pitää ehdottomasti saada meillekin:)

    VastaaPoista
  6. Riikka: Eikö ole söpö, ja mikä parasta se on P O J I L L E! ;) <3

    VastaaPoista
  7. Nukkekin on kiva, mutta mua kiinnostaa toi alimman kuvan haalari, mistähän se on? :D

    VastaaPoista
  8. Iitunen: Haalari on raskausaikana tehty kirppislöytö, eli en osaa sanoa kuinka vanha on alunperin ts. minkä vuoden mallistosta (oli kyllä uudenver. ostettaessa), mutta se on Kappahlin alunperin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)