1.12.2012

JOULUKUUN EKA

Nyt se joulunaika on virallisesti sitten alkanut. Meillä on tänään luvassa siivousta sekä jouluvalojen virittelyä, ja aamulla avattiin Muumikalenterin eka luukku. Jos vielä saisin jonkun lahjankin paketoitua illalla.
Eilen taivaalta tuli lunta kahden viikon edestä, ja olin aika helpottunut kun aamulla ei tarvinnut lähteä istumaan aamuruuhkaan. Eikä tänäänkään tarvitse lähteä mihinkään, huh.

Kuvissa pojalla on Ticket Outdoor haalari, sekä pipo ja kaulaliina. Hanskat ovat merkkiä Martti. ;)

Rentouttavaa viikonloppua ja joulukuun ekaa päivää kaikille!





15 kommenttia:

  1. Me oltiin heti aamusta haltioissamme ulkona leikkimässä lumella, mutta ei täällä sentään noin paljon vielä ole. Talvihaalari saatiin kyllä pukea ekaa kertaa. Tuo hattu on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko teilläkin nyt paljon lunta? :) Täällä tuli päivällä lisää, kohta pääsee lumitöihin. :)

      Poista
    2. Sen verran on lunta, että maa näyttää valkoiselta ja miesväki sai hieman lumikoliaan kokeilla. Niin ja sen verran hämäsi ettei poika tajunnut pihalla "kynnystä" vaan lensi naama edeltä lumeen ja riemu muuttui hetkeksi kauhuksi :)

      Poista
  2. Meillä on Pipsa Possu joulukalenteri ja siinä on 25 luukkua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti heti käydä tarkistamassa meidän Pipsa Possu ja olihan siinäkin. Hih.

      Poista
    2. Ai teillä on molemmilla Pipsa Possu kalenterit!:) Mä en ole sellaista nähnytkään, kuulostaa ihanalta, Pipsa Possu on niin söpö!:)

      Poista
  3. Ihana ulkoilusetti! Kelpais meillekin :) Teillä on ihan hurjasti lunta. Meillä ei vielä nimeksikään, aamusta asti tosi satanut laakana lunta hirveen tuulen kans, mut ei jää vielä maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää on oikeasti tosi hyvä haalari, ja tykkään kun on noi kaksi vetoketjua. Ensi talvena ei ehkä sellaista enää löydy kun koot ei riitä.
      Toivottavasti tekin saatte kunnon lumet sinne, on tosi kiva jos on vähän pakkasta ja kunnolla lunta, eikä sellainen märkä ja kostea ilma. :)

      Poista
  4. meillä ei sitten pidetty kalenterista ei.. nyyh.. Nyt hotelliin ja jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh!:( MIkäs siinä kalenterissa oli vikana? Ehkä se huomanna kelpaa? :) Mukavaa iltaa, odotan kuulumisia!

      Poista
  5. Ihana lumi! Meillä päin sataa parhaillaan, joten toivoa samanlaisista maisemista on. Tällä hetkellä pakkasta tosin on sen verran, ettei ulkoilu tulisi omalla kohdallani kysymykseenkään. Lapset ei tunnu kylläkään yleensä välittävän, vaan pulkkamäkeen on päästävä heti lumien tultua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siellä ulkona riehuessahan tulee kuuma sitten kuitenkin.:)
      mä toivon sellaista pientä pakkasta ja lunta maahan, niin että on "kuivaa". :)

      Poista
  6. Ihana kyllä tuo haalari. Oiskos muuten sulla enää yhtään 86cm haalaria lähdössä kiertoon? Tuo meidän pienempi kasvaa niin nospkaa vauhtia, ettei tuo 80cm taida koko talvea mahtua.

    Meillä avattiin just vasta Lightning McQueen-kalenterin eka luukku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tollaisia Cars kalentereita oikein saa? Olisin ostanut sellaisen jos oisin tiennyt että niitäkin on. :)

      Valitettavasti mulla ei ole enää mitään 86cm vaatteita jäljellä. :( Olen laittanut kaiken tosi aktiivisesti kiertoon tai pois, kun ei ole tilaa säilyttää.

      Poista
    2. Kannelmäen Prismassa oli ainakin. mut se on siis ihan kuvakalenteri.

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)