18.6.2012

TICKET TO HEAVEN RAINWEAR - sadevaatteet testissä

Kuten eilisessä postauksessa kerroin, saimme muutamia Ticketin vaatteita testattavaksi. Eilen esittelin Ticketin ihanan tähtipaidan, jollaisesta on myös arvonta käynnissä. Tänään vuorossa ovat Ticketin sadevaatteet, Rubber rain setti, jonka saimme myös testattavaksi. Setti löytyy Ticketin sivuilta täältä.
Eppunen sai puvun värissä "Directoire blue" ja koska olen muutenkin sinisen värin ystävä, ilahduin kirkkaan sinisestä väristä. Siitä ehdottomasti iso plussa.
Vaikka meillä on ollut Ticketin ulkovaatteita, Rubber rain sadevaatteita emme ole aikaisemmin kokeilleet. Halusinkin siis kokeilla niitä ihan oikeassa sadeilmassa, enkä vain ottaa kuvia blogia varten. Näin ollen meidän pitikin sitten odottaa sopivaa säätä. Ja sunnuntaina rankkasade tuli kuin tilauksesta. Ei muuta kuin sadevaatteet niskaan ja ulos.










Epulla oli Rubber rain -setin alla tavallinen collaripuku, koska ilma ei kuitenkaan ollut kovin kylmä, ja se tuntui riittävän. Epun puvun koko on 92cm, ja mielestäni se on reiluhkoa kokoa, kuten kuvista näkyy, niin että alle mahtuu kyllä enemmänkin vaatteita tarvittaessa. Uskon myös, että meillä tämä koko riittää myös syksyksi.
Puvussa on hyvät heijastavat labelit sekä heijastinprintti, jotka ovat tärkeät turvallisuuden kannalta varsinkin hämärässä. Housujen lahkeissa on säädettävät kumilenksut, ja hupussa lippa, joka suojasi hyvin. Sadetakin hihoissa sekä housujen punteissa on kuminauhat. Huppu on kiinni nepeillä ja se on irrotettava. Tuulilistassa on nepit, ja sen alla vielä YKK:n vetoketju. Hyvä, hyvä!

Poika intoutui kahlaamaan lätäköissä ja kävimme myös kävelemässä mutaisessa metsikössä. Lopuksi jäimme hetkeksi ulos auttamaan isää pihatöissä ja Eppunen tietysti halusi osallistua kaikkeen. Hauskinta oli kuitenkin pelleillä puutarhaletkun kanssa, ja tulipahan sadepukukin testattua oikein huolella. Ja piti se vettä. Kurahanskat olisi kyllä voinut laittaa käteen, koska pian pikkumiehen kätöset olivat ihan kurassa ja mullassa, mutta ei se ole niin vakavaa.;) Pitäisi kyllä ulkoilla enemmän kunnon rankkasateessa taaperon kanssa, vaikka en itse koiranilmoja rakastakaan. Tuollainen pikkumies nimittäin tuntuu nauttivan ja iloitsevan vedellä lutraamisesta sekä lätäköissä kahlaamisesta.
Ehkä tällaisen yhden päivän kokeilun jälkeen ei voi kovin syväluotaavaa analyysia tästä kurapuvusta tehdä, mutta ainakin testasimme puvun kunnon vesisateessa. Syksyllä tämä puku tulee olemaan meillä varmasti kovassa käytössä ja jos haluatte, voin vielä palata asiaan myöhemmin, ja tehdä vielä tarkemman arvostelun, kuten olen tehnyt joistain muistakin vaatteista ja lastenvaunuista.(?) Vaikka puku onkin ihana, toivon silti, että kesä on lämmin ja aurinkoinen, ja että sadekamppeita ei kovin usein tarvita. :)

Lisää Ticket To Heaven vaatteita löytyy täältä: www.ticket2heaven.dk
ja uusimmat uutiset facebookissa www.facebook.com/Ticket2heaven


22 kommenttia:

  1. ja sama puku teilläkin ja hyvältä näyttää käytössäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä se onkin, ja tykkäsin kovasti sinisestä väristä. :)

      Poista
  2. ai niin mitä objektiivia käytät?

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut ticketin rubbereita jo useampana vuonna, ja ollaan tykätty, kun eivät ole kankeita päällä. Tällä hetkellä 90-senttisellä on 86 kokoinen puku ja reilu metrin pätkällä 98 kokoinen - eli reiluja ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin materiaali on niin mukava, ei yhtään kankea. :) Meille olisi varmaan nyt kans riittänyt tuo 86, mutta tuo 92 kyllä menee sitten syksynkin, ja varsinkin jos syksy jatkuu pitkään ja talvi tulee vasta joulun aikan kuten viime vuonna. :)

      Poista
  4. Meillä käytettiin poitsulla vielä keväällä puvusta kokoa 80 ja mietinkinkin juuri eilen sadetta katsellessa kumman syksyksi ostaisin 86 vai 92. Näyttää siltä ettei tuo 92 niin mahdottoman suuri olekaan mitä ajattelin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuota voi jo nyt ainakin Epulla käyttää ihan hyvin, vaikka vähän reilu onkin.:)

      Poista
  5. Meillä on vk-puku tuota samaa väriä ja ihan mahtava väri onkin!
    Ja tarhassa kurapukuina on tietenkin rubber rainit T2H:lta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin kans tästä sinisestä tosi paljon. Ja myös meillä tämä pääsee päiväkotikäyttöön syksyllä.:)

      Poista
  6. Paljonko Eppusella on mittaa? Meillä on tällä hetkellä käytössä 86 senttinen rubberi ja jännään mahtuuko se enää syksyllä. Seuraavaa kokoa kaapista ei löydy mutta hätätapauksessa on sentään 98 senttinen :D.

    Ihania sadekuvia! Missähän vaiheessa ihmiset alkavat inhota sadetta? Kaikista lapsista lätäköt ja vesisade tuntuu yleensä olevan ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pistit pahan, en oikein tiedä tarkkaa pituutta. :) E. oli maaliskuussa melkein 86cm, mutta nyt on kyllä yhtäkkiä kasvaa venähtänyt aika lailla niin en tiedä enää pojan pituutta.:)
      Tämä on kyllä reilua kokoa, että jos teillä on samankokoinen poika siellä niin voihan se 86 myös riittää syksyn.:)

      Ja tosi hyvä kysymys, mikähän siinä on?:) Lapsena sitä rakasti juoksennella ulkona sateessa ja nyt ei huvittaisi lähteä ulos jos sataa kovasti. Ei me nyt pienestä tihkusta sisälle mennä, mutta en nyt riemusta hihku jos vettä tulee kaatamalla. Tosin noiden koirien kanssa joutuu aina lähtemään ulos oli ilma mikä tahansa, että ei kai sitä voi välttää.:D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tämä on munkin mielestä tosi nätti ja kirkas sininen. :)

      Poista
  8. Niin ihania kuvia, viimeinen on ihan suosikki <3 Meillä ei ole ollut vielä sadeasua käytössä, rubber rain tähtikuosissa odottelee syksyä, oli vielä tänä keväänä liian iso...kiva kuulla että piti vettä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Toivotaan että nyt kesällä ei sadevaatteita tarvitakaan, syksyllä vasta sitten saa sateet tulla. ;)

      Poista
  9. Kiinnostavaa juuri nyt, kun mietimme Eemelille kouluun parasta ulkoiluasua. Sitä en sitten tiedä mikä se on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, niitä vaihtoehtoja onkin yhtä paljon kuin on lapsia. :) Mikähän tuollaiselle pienelle koululaiselle sopisi parhaiten? En kyllä tiedä osaanko neuvoa, mutta varmaan joku kelposti puettava ja säänkestävä(?) :) Tämä nyt ainakin pitää hyvin vettä ja on mukavan notkea materiaali.:)

      Poista
  10. Eppunen on niin reippaan näköisenä vesisateessa. =) Ääh, meillä mennään syksyllä päiväkotiin, joten sadevaatteet ja niiden arvioinnit kiinnostaa. Sellaisia pöksyjä, kun tunnutaan suosivan päikyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eppunen olisikin halunnut jäädä ulos leikkimään puutarhaletkulla ja pomppimaan lätäköissä. Ilkeät vanhemmat saivat kuitenkin jossain vaiheessa tarpeekseen kun oma vaatetus ei pitänyt yhtä hyvin vettä. :D
      Meillä on ihan sama juttu edessä syksyllä, ja ajattelin että otamme tämän päiväkoti käyttöön syksyllä, kun olen kans kuullut että kurikset pitää olla.:)

      Poista
    2. Niinhän se on. Aikuisten tuulipuvut yleensä päästävät veden läpi ainakin rankkasateessaja kastut itse vaikka lapsella olisi kuinka kivaa.

      Poista
  11. Väri on kyllä just paras!Aivan lempivärini, jopa -sävyni :) Ihan mielenkiinnosta kyselen, että missä hintaluokassa tuo puku liikkuu? ja oliko tuo pelkkä sadeasu vai oliko minkäänlaista sisävuorta asussa? En ole hetkeen käynyt lukemassa blogiasi, mutta nyt kesän ja loman tullessa aikaa taas löytyy muuhunkin kuin työn ja arjen pyörittämiseen, joten ihana palata taas lukemaan ajatuksiasi! :) Terveisin, Elina

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)