19.9.2011

Huono tuuri shoppaillessa


Minulla on viime aikoina ollut todella huono tuuri shoppailun sekä nettikauppojen tilausten kanssa. Useamman kuin kerran tilaus on jäänyt saapumatta tai jotain tilauksestani puuttui. Kesällä tilaukseni Oii:sta saapui vain puolikkaana ja tilauksen toista osaa odottelin pari kuukautta. Neljän puhelinsoiton sekä kuuden meilin jälkeen sain hyvityksen, sekä 20%:n alnnuskupongin seuraavaan tilaukseen. Sisukkaasta tilattua Bugiksien aurinkovarjoa en saanut koko kesän aikana, jonka jälkeen se olikin ihan tarpeeton. Kuukausi sitten Bodenilta tilaamani setti ei koskaan löytänyt perille. Välillä mietin, onko lähipostissa joku 80cm vauvanvaatteita varasteleva tyyppi vai onko minulla vain yksinkertaisesti koko ajan näin huono tuuri? Laitoin meilin Bodenille ja valitukseeni kyllä vastattiin pikaisesti. Uusi paketti saapui tänään.. mutta mutta.. Siellä oli vain housut, tilaamani paita puuttui edelleen. Ja sen uusi toimitusaika on lokakuussa. Voi kyynel. 
No housut olivat hyvät, tässä muutamia räpsyjä niistä. Housujen malli oli kapea ja sopi tosi hyvin Epulle. Puseroa edelleen odotellessa... 
Viime viikolla ostin ihanat punaiset lapaset Zarasta erääseen talvisettiin. Viikonloppuna oli tarkoitus ottaa uudet lapaset käyttöön, mutta tietysti niihin oli unohtunut iso hälytin. Tänään ajoin sitten takaisin Zaraan lapasten kanssa. Olin varmaankin sen verran happamen näköinen lapasteni kanssa, että myyjä kassalla lupasi heidän korvaavan jotenkin hälyttimen aiheuttaneen vaivan. Niinpä hän sitten pyysi myymälänhoitajan paikalle, joka samantien kirjoitti 20€:n lahjakortin hyvitykseksi. Tämä oli ehkä paras hyvitys, mitä olen koskaan saanut. Onkohan tuurini kääntymässä?




P.S. Siivosin kirjahyllyä, ja sieltä putkahti esiin lasten neuleohjekirja 80-luvulta. Löytyisiköhän täältä meille joku helppo ohje neulomiseen? Ehkäpä laitan tänne jotain, jos löydän jonkun mielenkiintoisen ohjeen.


Knee patch trousers: MINI BODEN / bodysuit: LINDEX.

Stripy applique t-shirt from Boden.. still missing...

Kovan onnen lapaset

On se oikea lahjakortti. Kiitos. :)
Vanha käsityökirja löytyi kirjahyllystä. Pieni utelias poika innostui selaamaan
neuleohjeita.







15 kommenttia:

  1. No onpas sulle sattunut!Mulla on yllättävän vähän mokia tullut verrattuna tilaamaani vaatemäärään,onneksi sillä olen maailman huonoin reklamoimaan ellei nyt jotain ihan törkeetä mokaa ole käynyt.Kiva tuo zaran lahjakortti, kunnon asiakaspalvelua!

    VastaaPoista
  2. No joo, ja tässä ei todellakaan ollut kaikki. :/ Mä olen kyllä nyt kunnostautunut tuossa reklamoinnissa kun näyttää olevan vaikea saada tilattuja ja maksettuja tavaroita kotiin asti. Mutta mä olen todella kyllästynyt kun aina tulee jotain.. :( Mutta nyt Zara kyllä yllätti ja ihan ilman mitään urputusta. :D

    VastaaPoista
  3. Mulla on kanssa kaikki sujunut tosi hienosti vaikka tosi paljon tilailen. Ainoa jonka kanssa on ollut ongelmia netin kautta tilatessa on H&M (ja siinäkin ongelmat ovat koskeneet omia vaatteita...). Tuolta Sisukkaalta olen kerran tilannut ja siinä kesti vähän päälle viikon että sain tilauksen mutta olen kuullut kaupasta niin paljon huonoa etten sen jälkeen ole tilannut... =)

    VastaaPoista
  4. MrsAgatha/Sari: Hyvä, että muilla toi mii paremmin. :) Mulla tuo H&M on ehkä ainoa, joka on toiminut, tosin aika harvoin sieltäkään tulee tilattua mitään. Olisi pitänyt googlettaa tuo Sisukas ennen tilausta, mutta en tajunnut, ennenkuin oli myöhäistä. :D

    VastaaPoista
  5. Ihan mielettömän surkeaa tuuria!
    Toisaalta itse en esim. juuri Sisukkaasta tilaa mitään, kun olen niin paljon huonoa kuullut ja sen kerran kun aikoinaan tilasin, oli siinäkin hämminkiä.

    Zarasta saimme kerran 5e lahjakortin Stockalle hyvityksenä, kun olin kuljettanut kolme eri paitaa (siis sama malli) sinne uudelleen ja uudelleen takaisin, koska niissä oli aina joku vika. Aina sain uuden ja sitten taas kotona huomasin että vikaa ja takas. Aloin kolmannen kerran hermoamaan siitä, kuinka paljon minulla on tullut turhia kulkemisia Zaraan, kun olen joyunut reklamoimaan jatkuvastai, niin silloin sain 5e lahjakortin. Tyhjää parempi, mutta kyllä sinun hyvityksesi sentään oli kunnollinen.

    VastaaPoista
  6. Jarna: Eikö olekin!? :S Välillä tuntuu aivan uskomattomalta, ja kuten sanoin, tuossa ei ole kaikki.. :(
    Tuo 5€:n lahjakortti on kyllä aika pieni jos joutuu monta kertaa ajelemaan edes takaisin, tietysti tyhjää parempi, mutta ei kyllä kata edes vaivasta aiheutuneita kuluja.

    VastaaPoista
  7. Voi harmitus, toivottavasti saat paidankin. Näyttää tosi söpöltä. Mullakin nettishoppailut ovat sujuneet ok. Monnalisalle palautin kerran naarmuuntuneet kengät, ne haettiin kotoa ja viikossa sain kotiin kuljetettuna uudet tilalle.

    VastaaPoista
  8. No onpas ollut huonoa tuuria : D Sori, pisti vähän hymyilyttämään..kerroit jotenkin niin hauskasti.

    Minulla ei ole liioin kovin montaa mokaa tullut noissa tilauksissa, vaikka paljon olen kanssa ulkomailta tilaillut. Yksi tilaus jonka unohdin..(hyvä minä) tuli ulkomaisesta nettikaupasta kahden ja puolen kuukauden jälkeen tilauksesta. Noh en osannut kaivata, kun olin unohtanut koko jutun ; ) Kyse ole aletuotteista ja oli kesäaika.

    Meille kävi ihan samoin noiden hälyjen kanssa, ostin paikallisesta Halpa-hallista Minealle pipon, punaisen joulua ajatellen. Kotona laitoin kaappiin ja päivä sen jälkeen etsin ko. kaapista jotain, pilkisti silmään tuo iso mollukka hälytin. Onneksi huomasin, mitähän olisivat tuumanneet jos olisin mennyt kahden kuukauden päästä että hei voisitteko ottaa tämän irti..tosin mitään 20e lahjakortteja ei saatu : / Vähä kade...: )

    VastaaPoista
  9. Mutta noi housut on kuitenkin tosi mageet! Olis kiva nähdä joku neulejuttu täällä, jos bongaat kivoja. Nostalgisen näköinen kirja. Meidän kaikki neuleet tulee mummolan suunnalta, voisin sitten antaa vinkkiä sinne :)

    VastaaPoista
  10. Pakko kommentoida noita varashälyttimiä: tyttöni oli morsiusneitona isoissa häissä ja ostin hänelle kauneimman mekon mitä löysin. Hääpäivän aamuna totesin, että mekossa oli varashälytin edelleen kiinni helmassa, mitään mahdollisuutta lähteä käymään liikkeessä ei enää ollut. No, onneksi häly oli valkoinen niin kuin mekkokin, ettei se suuremmalti erottunut juhlissa :)

    VastaaPoista
  11. -M-: Kiitos tsempistä, onnea tässä tarvitaan. Mun tuurilla en saa paitaa ;-D. Monnalisan palvelu on laadukasta, kuten Monnalisa itse. :)

    Martze: Ei haittaa, saa hymyillä, aika kieli poskessa mä näitä kirjottelen. :) Mutta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että aina ei sillä hetkellä hymyilytä, myöhemmin ehkä :D
    Onneksi unohtunutkin tilaus löysi perille. Mulle olis ehkä ihan hyvä jos en kaikkea muistaisi niin ei tarvitsisi stressata kun nää mun tilaukset ei näköjään kovin usein löydä perille. ;-D Nuo hälyttimet on kieltäätä raivostuttavia, onneksi huomasit ajoissa, muuten olisit voinut sanoa, että "Äiti osti tällaisen pipon jossa on tällainen hieno soiva koru" ;-)

    Katri: Mä lupaan etsiä jonkun ihanan neulejutun, itseasiassa mulla on muutama hauska juttu mielessä. Mä toivoisin, että voisin kans tilata isovanhemmilta neuloksia, lucky you! :))))

    VastaaPoista
  12. Julis: Ou nou!!! :) Häämekossakin oli sitten "soiva koru" ;) Onneksi se oli valkoinen! Annoitko palautetta myöhemmin tuosta ja saitteko mitään hyvitystä? Tuo mekkojuttu on jo aika paha, koska usein nuo juhlavaatteet juhlii jossain kaukana ostopaikasta. Huh!

    VastaaPoista
  13. Hei mikä ihana nappisilmäpojan (ja äidin) blogi täältä löytyi! :-D Olenkohan aiemmin kommentoinut?

    No oho, onpa sattunut paljon huonoa tuuria noiden nettikauppojen kanssa teille! Itse olen aika vähällä päässyt, mutta ehkä parempi olla hehkuttamatta liikoja...

    Zara yllätti kunnon korvauksellaan!

    VastaaPoista
  14. Minna: Merci. :)

    Jassu: Heips, Kiitos, ja nappisilmä on Eppu.:) Muistelen että olisit ehkä joskus kommentoinut jotain, mutta anyway, toivottavasti kommentoit ainakin tulevaisuudessa :)
    Meillä on oikeasti maailman huonoin tuuri, toivon sen kääntyvän.. tosin merkit ei oikein näytä siihen suuntaan.. ;) Tosin tämä Zara oli ihana. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)